10 vinkkiä: Näin pidät kotisi turvassa ja lomailet huoletta

Pian alkavalla talvilomakaudella moni suuntaa hiihtokeskuksiin tai aurinkorannoille, jolloin kodit jäävät tyhjilleen. Tämä tekee lomakaudesta huippusesongin myös murtovarkaille.

Valitettavasti murtovarkaat eivät pidä lomaa samaan aikaan kuin useimmat meistä.

– Poliisin mukaan ammattirikolliset panostavat nykyisin tiedustelutoimintaan ja jäljittävät esimerkiksi lentoasemalle tai satamaan jätettyjen autojen omistajia. Siksi on tärkeää huolehtia kodin turvallisuudesta ennen lomalle lähtöä. Paras tapa turvata koti myös loman aikana on yhdistää uutta älykästä tekniikkaa yksinkertaisiin ja perinteisiin turvavinkkeihin, sanoo Verisuren viestintävastaava Helena Tielinen.

Tarkista, että kaikki kodin ovet ja ikkunat on kunnolla suljettu ja lukittu. Kannattaa jättää esimerkiksi leluja tai vaatteita näkyville tai astioita tiskipöydälle, jotta kodista ei heti näe, että se on tyhjillään, sanoo Tielinen. Kodin turvaamisessa kannattaa käyttää apuna myös naapureita ja ystäviä.

– Erityisesti, jos asut omakotitalossa kannattaa pyytää naapuria tai ystäviä ajamaan auto hetkeksi pihaasi, laittamaan roskapussi roskasäiliöösi tai pyytää naapurin lapsia leikkimään välillä pihallasi, sanoo Tielinen.

Jos hankit hälyttimen, varmista, että voit myöhemmin lisätä siihen uusia ominaisuuksia.

– Jos harkitset turvajärjestelmän ja -palvelun hankintaa ennen lomalle lähtöä, kannattaa varmistaa, että hankkimasi järjestelmän teknologia ei vanhene niin, että voit lisätä siihen uusia tuotteita ja palveluita, joita tullaan kehittämään tulevaisuudessa.

10 vinkkiä turvalliseen lomailuun

1. Sosiaaliset mediat

Älä kerro matka-aikeistasi Facebookissa ja Twitterissä. Julkaise lomakuvat vasta kotiin saavuttuasi. Älä kirjaudu eri sijainteihin loman aikana.

2. Pidä kotisi asutun näköisenä

Älä kerää pois kaikkia leluja ja tavaroita, jotka tekevät kodista asutun näköisen. Jätä vaikkapa kahvikupit pöytään. Myös suljetut verhot ja kuihtuneet kukat ovat varkaille merkki tyhjästä kodista

3. Tyhjä postilaatikko ja täysi roskasäiliö

Pyydä naapuria tai tuttavaa hakemaan postit, jotta ne eivät paljasta poissaoloasi. Voit myös tallentaa tai jälkilähettää postin tilapäisesti osoitteesta http://www.posti.fi. Tyhjä roskasäiliö tai lapioimaton kulkuväylä ovat myös merkki tyhjästä kodista. Pyydä naapuriasi laittamaan osa roskistaan omaan roskasäiliöösi ja lapioimaan kulkuväylät.

4. Muista paloturvallisuus

Irrota sähkölaitteet, kuten televisio, DVD-soitin, tietokoneet jne. verkkovirrasta. Jos katkaiset virran päävirtakytkimestä, muista, että virta katkeaa tällöin myös kaikista kylmälaitteista. Hälytyskeskukseen yhdistetyllä palohälyttimellä voidaan vähentää vahinkoja tulipalon yhteydessä.

5. Hälytin

Hanki hälytyskeskuksen valvontaan liitetty turvajärjestelmä. Murtovarkauden riskiä ja seurannaisvaikutuksia voidaan vähentää hälyttimellä, joka ei hälytä vain paikallisesti.

6. Valot ja äänet

Ajastamalla valaistuksen ja radion toimimaan tiettyinä aikoina annat vaikutelman asutusta kodista. Uudet LED-lamput eivät lämpene käytännössä lainkaan, mikä vähentää tulipalon riskiä ja kuluttaa erittäin vähän sähköä. Etäohjattavien SmartPlug –pistokkeiden avulla voit ohjata valaistusta ja sähkölaitteita älypuhelimellasi.

7. Sulje vesiliitännät

Sulje vesiliitännät astianpesu- ja pyykinpesukoneesta ja muista kohteista, joista aiheutuu painetta vesiputkiin. Varmista, vaatiiko lämminvesivaraaja tai lämmitysjärjestelmä vesikiertoa. Tarkista myös päähana. Vuotava ja vaurioitunut vesihana on varmasti vihonviimeinen asia, jota kukaan toivoo matkan alla.

8. Hyvä lukitus

Varkaat murtautuvat tavallisimmin sisään ovista. Hanki kotiisi hyvät lukot. Kannattaa hankkia turvalukko ja käyttää sitä, kun on pidempään poissa kotoa.

9. Arvotavaroiden dokumentointi

Arvokas omaisuus kannattaa aina turvamerkitä, valokuvata ja luetteloida. Merkintälaitteita saa lainaksi vakuutusyhtiöiltä. Monet liikkeet ja tavaratalot tekevät pyydettäessä ostokseen turvamerkinnän.

10. Hyvät naapurit

Yksi parhaita keinoja ehkäistä vahinkojen ja murtovarkauksien riskiä ovat naapurit, jotka pitävät kotiasi silmällä, kun olet itse poissa.

Lähde: Deski.fi

(MTV LIFESTYLE)

Lue myös:

    Uusimmat