Miten on mahdollista, että Huslabin neulavirhe pääsi tapahtumaan? MTV Uutiset kokosi kymmenen kohussa askarruttavaa kysymystä ja haki niihin vastaukset.
Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri Hus on perustanut puolueettoman selvitysryhmän tutkimaan Huslabin neulavirhettä. 19 potilasta mahdollisesti altistui tarttuville taudeille keskiviikkona, kun verinäytteenotossa käytettiin jo kertaalleen käytettyjä neuloja.
1. Voiko olla vahinko?
Neulavalmistajan mukaan tällaista vahinkoa ei turvaneuloilla voi tapahtua. Huslabin mukaan kyseessä on inhimillinen virhe.
– Tapahtuman kulku on selvillä osittain, mutta vielä tarvitaan lisäselvitystä. En halua mennä yksityiskohtiin, mutta ne tekijät, jotka altistivat tähän virheeseen, ovat vielä epäselviä, sanoo lääkintöneuvos Markus Henriksson Valvirasta.
2. Onko vastaavaa tapahtunut ennen?
Näin laajaa neulasekaannusta ei ole tapahtunut koskaan ennen.
– Yksittäisiä tapauksia on saattanut olla, sanoo lääkintöneuvos Henriksson Valvirasta.
3. Mikä on tautien tarttumistodennäköisyys?
Tautien tarttuminen on erittäin epätodennäköistä. Esimerkiksi maastoista ja leikkipaikkojen läheisyydestä löydetyista käytetyistä neuloista ei ole koskaan seurannut tartuntaa.
– Löydetyt ruiskut ovat olleet tavallaan ihmiskoe, joka todistaa, että tartunnan mahdollisuus on erittäin pieni, sanoo tutkimuspäällikkö Henrikki Brummer-Korvenkontio THL:n infektiotautien osastolta.
Rokotusohjelmayksikön päällikkö Taneli Puumalainen puhuu lottovoiton todennäköisyydestä.
– Todennäköisempää on kodista lähtiessä jäädä auton alle kuin saada tartunta, sanoo Puumalainen.


