10 kohtaa – Näillä perusteilla Auer valitti ihmisoikeustuomioistuimeen

Murhasyytteistä vapautetun Anneli Auerin puolustus listaa valituksessaan Euroopan ihmisoikeustuomioistuimelle (EIT) kymmenen vakavaa puutetta Turun hovioikeuden toiminnassa.

Turun hovioikeus tuomitsi vuoden 2013 syksyllä Auerin 7,5 vuodeksi vankeuteen seksuaali- ja väkivaltarikoksista. Tuomio on lainvoimainen, sillä korkein oikeus ei kesäkuussa 2014 myöntänyt Auerille valituslupaa.

MTV Uutisten EIT:stä hankkimista asiakirjoista selviää, että Auerin puolustus muun muassa katsoo hovioikeuden puheenjohtajan käyttäytyneen epäasiallisesti ja olleen esteellinen.

Valituskirjelmässä listataan seuraavat kymmenen kohtaa, jotka puolustuksen mukaan rikkovat Auerin oikeutta oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin.

1. Näytön arviointi

”Asiassa esitetty näyttö on arvioitu virheellisesti. Näytön arviointi ja tuomion perustelut ovat mielivaltaisia.”

2. Puheenjohtajan käytös ja esteellisyys

”Hovioikeuden puheenjohtaja Simolan epäasiallinen käytös ja esteellisyys.”

3. Peitepoliisin raportteja salattu

”Peitepoliisin raportteja ei puolustuksen pyynnöstä huolimatta esitetty kokonaan.”

4. Ei kuultu asiantuntijoita

”Käräjäoikeus ei ole nimittänyt asiaan psykologian asiantuntijaa. Käräjäoikeus ei ole nimittänyt asiaan lääketieteellistä asiantuntijaa.”

5. Oikeus ei jalkautunut

”Käräjäoikeus ei tehnyt katselmusta [tapahtumapaikalle].”

6. ”Editiovaatimuksen hylkääminen.”

Editiovaatimus tarkoittaa sitä, että jutun toinen osapuoli pyytää toisen asiakirjoja esille.

7. Puolustus vaati uutta tutkimusta - ei suostuttu

”Oikeuslääketieteellisen asiantuntijan tekemän uuden [nimi peitetty] tutkimuksen vaatimuksen hylkääminen.”

8. Puolustuksen kysymykset ohitettiin

”Puolustuksen [nimi peitetty] esittämiä kysymyksiä jätettiin kysymättä sekä puolustuksen esittämiä kysymyksiä estettiin ja rajattiin.”

9. Puolustuksen asiantuntijat ohitettiin

”Puolustuksen nimeämiä asiantuntijatodistajia ei ole kohdeltu tasaveroisesti syyttäjän nimeämien todistajien kanssa, eikä puolustukselle aiheutuneita kustannuksia korvattu.”

10. Tuomareilla oma linja

”Tuomio ei vastaa oikeuskäytäntöä Suomessa.”

Seksuaali- ja väkivaltarikossyytteitä on käsitelty täysin salaisesti ja erillään Ulvilan murhajutusta. Nyt esiin nostetut väitetyt puutteellisuudet ovat osin kuitenkin hyvin samantyyppisiä kuin Ulvila-jutussa, jossa hovioikeus päätyi hylkäämään syytteet.

Auerin EIT-valitus on kirjattu viime vuoden joulukuulle. Hakemuksesta ja sen liitteistä suuri osa on salattu myös EIT:ssä. 

EIT ottaa vain noin viisi prosenttia saapuneista valituksista käsittelyyn. Jos ihmissoikeussopimusta on loukattu, EIT voi velvoittaa sopimusvaltion maksamaan korvauksia tuomitulle.

Tiettävästi myös Auerin rikoskumppaniksi katsottu mies on valittanut EIT:hen.

 

Lue myös:

    Uusimmat