1 200 miljardin rahoituspaketista harvinainen sopu Yhdysvalloissa

Äänestyksellä lopetettiin jo useita kuukausia kestänyt kuluista käyty kamppailu.

Yhdysvaltain kongressi on päässyt sopuun liittovaltion osittaisen sulun estävästä 1,2 biljoonan, eli 1200 miljardin dollarin suuruisesta rahoituspaketista.

Kyseessä oli Yhdysvalloissa harvinainen puolueiden välisen yhteistyön osoitus, jolla liittovaltion virastot saadaan pidettyä toiminnassa yli tämän vuoden syyskuun.

Äänestyksellä lopetettiin jo useita kuukausia kestänyt kuluista käyty kamppailu.

Yhdysvaltain senaatti ei ollut ensin takarajaan eli Suomen aikaan aamukuuteen mennessä päässyt sopuun rahoituspaketista, joka oli jo saapunut edustajainhuoneesta, mutta äänesti varhain aamulla Suomen aikaa sen puolesta.

Senaatin enemmistöjohtaja, demokraattisenaattori Chuck Schumer oli ilmoittanut pikaisista äänestyksistä tilanteen korjaamiseksi.

Lopulta senaatti hyväksyi massiivisen rahoituspaketin äänin 74–24 pari tuntia alkuperäisen takarajan jälkeen. Tuntia aiemmin se oli hyväksytty edustajainhuoneessa äänin 286–134, kertoi yhdysvaltalaiskanava CBS.

Virastot voivat jatkaa normaalisti

Alkuperäisen määräajan ylittymisellä ei arvioitu olevan vaikutusta Yhdysvaltojen hallituksen toimintaan.

Valkoisen talon äänestystä seuranneen lausunnon mukaan virastot voivat näin ollen jatkaa normaalisti, sillä kongressi hyväksyy välittömästi tarvittavat määrärahat ja presidentti Joe Bidenin allekirjoittaa lain myöhemmin tänään.

Rahoituspaketti sisältää varoja valtion sisäisen turvallisuuden, lainsäädännön, puolustuksen, työ- ja terveyshallinnon sekä ulkomaan toimintojen jatkamiseksi. Toinen paketti, joka rahoittaa muun hallituksen, hyväksyttiin kongressissa kaksi viikkoa sitten.

Yhdysvalloissa on viime viikkoina ollut useampia läheltä piti -tilanteita, joissa liittovaltion osittainen sulku on vältetty viime hetkellä. Schumer sanoi äänestystuloksen olleen helpotus.

– Se ei ollut helppoa, mutta sinnikkyytemme tänä iltana on ollut sen arvoista, Schumer sanoi senaatissa tunteja kestäneiden kireiden neuvottelujen jälkeen.

– On hyvä amerikkalaisille, että molemmat puolueet ovat päässeet sopuun työn saattamiseksi päätökseen, hän lisäsi.

Lue myös:

    Uusimmat