1 000 kissaa pelastettiin matkalla teurastamoon Kiinassa

Kiinalaisviranomaiset pysäyttivät kuorma-auton, jonka kyydissä oli noin 1 000 kissaa matkalla teurastamoon. CNN:n mukaan tapaus on osa laitonta toimintaa, jossa kissojen lihaa on myyty valheellisesti karitsana ja porsaana.

Poliisi oli lokakuun puolivälissä pysäyttänyt eläimiä kuljettaneen ajoneuvon Zhangjiagangissa, Jiangsun maakunnassa, saatuaan vinkin eläinaktivisteilta, kertoo Kiinan valtionmedia The Paper.

Aktivistit kertovat lehdelle löytäneensä aluksi lukuisia kissoja puisista laatikoista. He tarkkailivat kissoja vajaan viikon, ja soittivat poliisille kuorma-auton saapuessa hakemaan niitä. 

Aktivistien mukaan yhdestä kissasta saa lihaa noin 20 dollarin arvosta, kun sen myy karitsana tai porsaana. Yhteensä kuorma oli noin 20 000 dollarin arvoinen.

Samankaltaisia tapauksia on raportoitu myös muualla Kiinassa. Kiinalaismedian mukaan esimerkiksi viime vuoden marraskuussa teurastamolta Guangdongin maakunnassa löydettiin nyljettyjä ja pakastettuja kissoja, jotka oli todennäköisesti tarkoitus myydä ruoaksi.

Kissat eivät ole tavanomaista ruokaa Kiinassa, mutta joissain maakunnissa niitä syödään edelleen. Liha on kuitenkin arvokkaampaa, kun se myydään karitsana.

Viranomaisten mukaan kissat on viety eläinsuojaan, ja The Paper julkaisi kuvia eläimistä häkeissä suojassa. CNN:n mukaan ei ole tietoa, onko ketään pidätetty tapaukseen liittyen ja olivatko kyseiset kissat kulkukissoja.

Rotan pää kouluruoassa

CNN:n mukaan tapaus on herättänyt laajasti huomiota maan sosiaalisessa mediassa. Monen mielestä eläinsuojelua ja elintarvikkeiden valvontaa tulisi lisätä.

Hiljattain Kiinassa kuohutti tapaus, jossa lukion kouluruoan seasta löytyi rotan pää. Paikalliset viranomaiset väittivät aluksi sen olevan pala ankan kaulaa, mutta maakunnan viranomaiset totesivat sen rotaksi.

Eläin- ja ympäristönsuojeluryhmät ovat vuosikymmeniä kampanjoineet tiukempien lakien puolesta Kiinassa. Maassa on joitain uhanalaisia eläimiä ja luontoa suojelevia lakeja, mutta ei yleistä eläinsuojelulainsäädäntöä. 

Kansainvälisestikin vuosittain kohua herättävä tapahtuma on koiransyöntifestivaali Yulinissa, Guangxin autonomisessa maakunnassa. Perinteen vastustus on kasvanut myös maan sisäisesti.

Katso myös: Liki 400 koiraa pelastettiin matkalla koiransyöntifestivaaleille viime vuonna – lemmikkejä varastetaan jopa kotipihoista

Liki 400 koiraa pelastettiin matkalla koiransyöntifestivaaleille – videot näyttävät eläimiä täyden rekan 1:18

Lue myös:

    Uusimmat