Englanti/USA, 2002. Ohjaus: Lee Tamahori. Käsikirjoitus: Neil Purvis, Robert Wade. Kuvaus: David Tattersall. Leikkaus: Christian Wagner. Tuotanto: Michael G.Wilson, Barbara Broccoli. Pääosissa: Pierce Brosnan, Halle Berry, Toby Stephens, Rosamund Pike. Kesto: 134.
Viihdeteollisuuden ehkä kuuluisimmaksi kaavaksi vakiintunut Bond-formula on ennättänyt 40 vuoden ikään - merkkipäivää juhlistetaan järjestyksessä 20. leffalla. Kuolema saa odottaa on Pierce Brosnanin neljäs komennus agentti 007:nä, jonka harteille lankeaa nykyään melkein koko maailman pelastaminen, paljon vähempi ei tunnu riittävän. Tämänkertainen missio ajaa Bondin eksoottisiin maisemiin, kauniiden naisten, ökykalliiden menopelien ja erilaisten taistelulajien pariin. Näissä melskeisissä aikuisten saduissa Bond ei koskaan kohtaa mitään niin kamalaa, etteikö hän siitä selviäisi - siksi kaavaan sidottu jännitys on turvallista jännitystä.
Miehet kameran takana vaihtuvat tiuhaan. Ohjaajana on tällä kertaa uusseelantilainen Lee Tamahori, hienon Kerran sotureita -draaman ohjaaja. Tamahori on sanonut halunneensa ravistaa muttei sekoittaa 40 vuotta elinvoimaisena säilynyttä muottia. Elokuva alkaakin visuaalisella myrskyllä: takaa-ajo ilmatyynyaluksilla ja korealaisen vankilan säälimätön kidutus leikkautuvat dynaamisesti ristiin. Kuluu monen hienon kamera-ajon verran aikaa ennen kuin Bondin taitaen tehdyt krediitit ilmestyvät kankaalle.
Alkupuolisko tarjoaa upean kameratyön lisäksi kohtalaisen kiinnostavaa juonenkehittelyä, mutta loppua kohti matkattaessa paukuttelu ja räjähdykset eli yleinen mäiske, yltyy tylsäksi puuroksi tukahduttaen alleen juonen, Bondin huumorin ja agentille luonteenomaisen pikkutuhman flirtin. Sean Conneryn ja Roger Mooren kauteen verrattuna viimevuotisissa Bondeissa on vähemmän seksiä, huumoria ja kaavaan kuuluvien elementtien toistoa. Vaikka toiminta tallaakin juoniaineksia, Bondin kohtaamat uhkakuvat ovat paisuneet suuremmiksi ja todellisemmiksi. Kuolema saa odottaa pyörittelee Koreoiden politiikkaa ja puhuu siinä sivussa ohimennen myös kasvihuoneilmiöstä ja globalisaatiosta. Tarinaa on maustettu sivujuonella mielipuolisista DNA-kokeista.Tapahtumat kuljettavat salaista agenttia Hongkongin kautta salsarytmiseen Havannaan ja islantilaisiin jäämaisemiin (tai ainakin paikkoihin jotka muistuttavat niitä).
Pierce Brosnan on kasvanut hintelänoloisesta poikasesta ihan kelvoksi ja charmikkaaksi salaiseksi agentiksi, vaikka monen on vaikea mieltää häntä yhtä täysiveriseksi Bondiksi kuin mitä olivat Connery tai Moore. Synkästä laatudraamasta viime vuonna Oscarilla palkittu Halle Berry on elokuvan Bond-tyttö Jinx, koulutettu ammattitappaja ja valtion agentti, jolla on taipumus ajautua hankaluuksiin. Berry käsittelee aseita kuin mies mutta tihkuu samalla seksiä. Kun Berry nousee merestä pienissä bikineissään, kamera nuolee hänen vartaloaan hidastuskuvin. Ylilyönnissä on maukasta ironiaa. Se, että Berry nähdään Oscarinsa jälkeen vähäpukeisenä Bond-tyttönä, kertonee jotakin viihteen tai ainakin 40-vuotisen kaavan saavuttaneesta arvostuksesta. Elokuvan huumorista ja sarkasmista vastaa Q eli brittiläinen loistokoomikko John Cleese. Konnana häärää suuruudenhulluudesta kärsivä Gustav Graves (Toby Stephens), jossa ei ole riittävästi karismaa eikä haastetta Bondille. Stephensin Graves on sanalla sanoen tylsä.
Elokuvan yhteydessä on puhuttu paljon product placementistä. Sitä ei keskivertokatsojan kannalta ole toteutettu erityisen onnistuneesti, koska mieleeni ei jäänyt ainoatakaan elokuvan esittämää tuotetta. Ihmisten suurin mielenkiinto on ilmeisesti kohdistunut autoihin, joista en tosin ymmärräkään mitään. Kuolema saa odottaa on sujuva toimintaelokuva, mutta Tamahorin ohjaustyö on läheisempää sukua John Woon tehostetykityksille kuin aiempien Bondien charmikkaalle veijarismille.
Teksti: Minna Karila
Kuva: FS Film