Taloyhtiöille varoitus hiipivästä vaarasta! Lumipalloefekti voi syöstä konkurssiin – näin sen voi välttää
Asiantuntijat varoittavat taloyhtiöitä lumipalloefektistä, joka voi pahimmillaan syöstä taloyhtiön konkurssiin.
MTV:n Huomenta Suomessa vierailleet Isännöintiliiton toimitusjohtaja Mia Koro-Kanerva sekä OP Uusimaan pankinjohtaja Janne Koivuniemi keskustelivat taloyhtiöiden taloustilanteesta ja niiden sudenkuopista. Koko keskustelun voi katsoa artikkelin lopusta löytyvältä videolta.
Taloyhtiöiden taloudelliseen tilanteeseen tai jopa ahdinkoon vaikuttaa moni asia, muun muassa yleinen hintojen nousu, osakkaiden maksukyky sekä taloyhtiön lainoituskelpoisuus.
Pahimmillaan ongelmat voivat johtaa jopa taloyhtiön konkurssiin.
Näin kävi esimerkiksi Keravalla sijaitsevalle asunto-osakeyhtiölle. Kauppalehden mukaan taloyhtiön osakkaiden vastikerästien summa oli noussut maaliskuussa jopa lähes 132 800 euroon.
Lisäksi taloyhtiöllä oli velkaa yli 1,2 miljoonaa euroa sekä laskennallista korjausvelkaa noin miljoona euroa.
Konkurssikierteen taustalla monta vaikutinta
Pankinjohtaja Janne Koivuniemen mukaan taloyhtiön konkurssiin ajautuminen on poikkeuksellista, mutta mahdollista.
Toistaiseksi taustalla ovat vaikuttaneet usein korkojen nousun vaikutus pääomavastikkeeseen, vastikerästit, massiivinen korjausvelka, syrjäinen sijainti sekä taloyhtiössä olevat isot liiketilat, jotka ovat jääneet tyhjilleen.
Koro-Kanerva arvioi, että ongelmat tulevat kasvamaan tulevaisuudessa.
– Tämä on hiipivä ongelma, joka tulee. Meillä on monta isompaa megatrendiä, jotka vaikuttavat siihen, miten taloyhtiöt tulevaisuudessa kehittyvät.
Yhtenä esimerkkinä hän mainitsee taantuvat alueet ja niiden taloyhtiöiden tilanteen.
Suunnitelmallisuus tärkeää
Koivuniemi korostaakin suunnitelmallisuutta mahdollisen konkurssikierteen torjunnassa.
Koro-Kanervan mukaan taloyhtiön olisi tärkeintä säilyttää lainoituskelpoisuus.
– Että pankin silmissä taloyhtiö on sellainen, että sitä voidaan lainoittaa. Eli tehdään säännönmukaisesti ylläpitäviä korjauksia ja isoja korjauksia ajanmukaisesti. Se on se lääke, Koro-Kanerva summaa.
Koivuniemi nostaa esiin toisen ison asian, eli korkojen vaikutuksen taloyhtiön lainoihin, mikä jää hänen mukaansa usein vähemmälle huomiolle.
– Jos hoitovastike nousee kahdeksan prosenttia, se on todella paljon, mutta rahoitusvastike voi nousta huomattavasti paljon enemmän.
Osakkaiden osalta taloyhtiön tulisi kiinnittää huomiota mahdollisiin vastikerästeihin. Koivuniemen mukaan niiden suhteen tulisi olla jopa nollatoleranssi.
– Niitä ei pidä päästää kasvamaan. Jos vastikerästejä alkaa tulla useampi kuukausi tai useammilta osakkailta, se voi heikentää vastikkeenmaksumoraalia, Koivuniemi huomauttaa.
Koro-Kanerva uskoo, että korkojennousun vaikutus tulee vielä näkymään viiveellä myös vastikerästien määrässä.
– Vasta viime vuoden loppupuolelta on lähtenyt se muutos liikkeelle, että vastikerästejä on alkanut tulla enenevissä määrin.
Asiantuntijoiden mukaan yksi varoitussignaali taloyhtiön tilanteesta on ylimääräisten yhtiövastikkeiden perintä.
– Totta kai hätätilanteessa niin tehdään, mutta siitä ei saisi tulla tapa. Se on pankille punainen lippu siitä, että tämä taloyhtiö ei osaa suunnitella talouttaan, Koro-Kanerva varoittaa.
Uusimmat
-
23:25
Yhdysvaltalaissotilas on pidätetty Venäjällä
-
22:49
Hamas hyväksyi tulitaukoesityksen – Israel lähettää neuvotteluryhmän, mutta jatkaa iskuja
-
22:30
Doja Cat teki Bianca Censorit – tepasteli nakuasuissa julkisilla paikoilla
-
22:14
Mönkijän kuljettaja menehtyi onnettomuudessa Rautjärvellä
-
22:12
Frida Karlssonista verisiä kuvia
-
22:02
Windows95manin vähäpukeisuus ei miellytä kaikkia: "Lapset ja mummelit ovat ainakin ymmärtäneet sanomani"
-
21:53
Konkurssiin hakeutuneen kiekkoseuran pomolta rajuja syytöksiä: "Päätetty isommissa kabineteissa"
-
21:45
Miestä ammuttu Tukholman Södermalmilla – poliisioperaatio käynnissä
-
21:16
Marja-alalla uusi huoli: kiinalaiset halpapoimijat – "Ei puhutakaan mistään ihmisoikeuksista"
-
21:14
Tulli huutokauppaa itärajan yli tulleilta jääneitä polkupyöriä
-
21:01
Julkkiskokki Akseli Herlevi säikähti ystävänsä kommenttia: "Olen ammattiepäonnistuja"
-
20:56
Yli 40 vuoden ura ohi – NHL-ennätysvalmentaja siirtyy sivuun
-
20:53
Italian yleisradion toimittajat lakkoilevat poliittista ohjausta vastaan
-
20:41
SM-liigan sensaatiojoukkue hankki MM-kisapakin – Pohjois-Amerikasta haaviin kaksi suomalaista
-
20:37
Voiko sähköauton renkaat vaihtaa itse?
-
20:05
Somessa leviää kysymys, johon moni nainen vastaa pysäyttävällä tavalla
-
20:03
Ilves-pelaaja sai NHL-sopimuksen
-
19:34
Perinteikäs kiekkoseura hakeutuu konkurssiin – Mestis-lisenssi jäi saamatta
-
19:34
Tappara-mestari joi olutta – ulos maajoukkueesta
-
19:12
Turussa epäillään kahta tapon yrityksestä – ammuttu uhri sairaalaan
-
Lataa lisää