Näin syyttäjä varoitti Vastaamo-Kivimäen karkaamisesta oikeudenkäynnissä
Kadoksissa olevalla Vastaamo-syytetty Aleksanteri Tomminpoika Kivimäki on edellytykset vältellä virkavaltaa, varoitti syyttäjä helmikuussa, kun kanteli Kivimäen päästämisestä tutkintavankeudesta matkustuskieltoon.
Syyttäjä muistutti kantelussaan, että Kivimäellä on ollut käytettävissään useita väärillä henkilöllisyyksillä olevia henkilö- ja matkustusasiakirjoja, joissa on hänen kuvansa mutta toisen henkilön tiedot. Hän esiintyi kiinniotettaessakin Ranskan viranomaisille väärillä romanialaisilla papereilla, joiden luomalla aliaksella pyrki harhauttamaan myös ranskalaista syyttäjää ja tuomioistuinta.
– Kivimäellä on kyky hankkia asiakirjoja esiintyäkseen muina henkilöinä. Matkustuskiellossa hänellä on myös tähän mahdollisuus, syyttäjä varoitti.
Lue myös: Julius Kivimäki välttyy rangaistukselta katoamistempustaan – "Eihän se viranomaista iloiseksi tee"
Piilotettua omaisuutta virkavallan välttelyyn?
Syyttäjä toi myös esille sen, että Kivimäellä tiedetään olleen omaisuutta, jolla hän on rahoittanut ainakin yksityiselämäänsä asuessaan ulkomailla. Takavarikkoon näitä omaisuuseriä ei kuitenkaan ole saatu.
Syyttäjän mukaan Kivimäki itse on kertonut mukaan hänellä olevan varallisuutta kryptovaluuttana.
– Syyttäjän näkemyksen mukaan Kivimäki on piilottanut omaisuutensa tehokkaasti. Kivimäellä otaksutusti olevan omaisuuden turvin on mahdollista karttaa oikeudenkäyntiä ja mahdollista myöhempää [rangaistuksen] täytäntöönpanoa, syyttäjä kirjoitti.
Syyttäjä kritisoi matkustuskieltoa sillä perusteella, että Kivimäki on aiemmin onnistunut välttelemään virkavaltaa siitäkin huolimatta, että hänet oli nostettu Europolin etsityimpien henkilöiden listalle.
Kivimäki kritisoi itse syyttäjän vaatimuksia, ilmaisten pitävänsä niitä suhteettomina. Vastauksessa hän toteaa, ettei ota kantaa kysymykseen omaisuudestaan.
Hovioikeus: Matkustuskielto ei estä väärien papereiden hankintaa
Hovioikeus totesi viime perjantaina, että vaatimukset Kivimäen vangitsemisesta ovat perusteltuja.
– Kivimäen käyttäytyminen ennen hänen tavoittamistaan rikosprosessiin, hänen hallustaan löytyneet väärät matkustusasiakirjat sekä hänen henkilökohtaiset olosuhteensa puhuvat vahvasti karttamisvaaran olemassaolon puolesta, päätöksessä sanotaan.
– Kivimäkeä syytetään poikkeuksellisen laajassa rikosasiassa laadultaan vakavista ja erittäin vahingollisista tietojärjestelmiin ja yli 20 000 asianomistajaan kohdistuneista rikoksista. Asian selvittämisintressi on suuri, ja rikosvastuun toteutuminen tärkeää. Rikosepäilyjen laatu puoltaa Kivimäen pitämistä tässä vaiheessa vangittuna huolimatta siitä, että vapaudenmenetysaika on jo muodostunut varsin pitkäksi.
Kivimäki määrättiin ilmoittautumaan poliisilaitoksella kolmesti viikossa, pysyttelemään Espoon alueella, olemaan tavattavissa vanhempiensa asunnolla joka päivä kello 19–08 välillä sekä olemaan tavoitettavissa puhelimitse aina tarvittaessa. Päätöksessään hovioikeus toi esille, että matkustuskielto ei estäisi Kivimäkeä halutessaan valmistelemasta virkavallan välttelyä.
– Matkustuskielto ei kuitenkaan konkreettisesti estä esimerkiksi väärien matkustusasiakirjojen hankkimista tai Suomesta poistumista. Tehostettuun matkustuskieltoon liittyvä valvontalaite on myös mahdollista itse poistaa. Matkustuskielto tehostettunakaan ei sen vuoksi voi riittävällä tavalla torjua karttamisvaaraa, jota Kivimäen kohdalla on pidettävä hänen edellä selostettuihin aikaisempaan käyttäytymiseensä ja henkilökohtaisiin olosuhteisiinsa nähden huomattavana.
Kivimäkeä syytetään Psykoterapiakeskus Vastaamon tietomurrosta ja suuresta tietovuodosta sekä niihin liittyvistä kiristyksistä. Oikeudenkäynnin on määrä jatkua ensi tiistaina.
Uusimmat
-
11:14
Iranin presidentin kuolemaan osaa ottavat: Putin, Xi, Lavrov, Erdogan, al-Assad, Hamas ja Hizbollah
-
11:13
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
11:09
Kommentti: Leijonissa yllätyksiä elintärkeällä tontilla – tässä kuumin peruna MM-kohtalonpelien alla
-
10:51
Valiokunnan puheenjohtaja: Petteri Orpo antanut väärää tietoa eduskunnassa
-
10:49
P. Diddy pyytää anteeksi järkyttävän pahoinpitelyvideon tapahtumia – uhrin asianajajalta täystyrmäys
-
10:39
Helena Petäistön kolumni: Putin alistui kerjäläisen rooliin
-
10:29
Kurkusta ja retiiseistä paremman makuisia yllättävällä kikalla: "Siinä on oikeasti valtava ero"
-
10:24
Räppäri Redramalle luettiin syytteet – tilasi taikasieniä Hollannista
-
10:24
Suomi ja Britannia aloittavat laajan kumppanuuden – tärkein syy Venäjän uhka
-
10:13
Israel Iranin presidentin kuolemasta: "Me emme tehneet sitä"
-
10:09
Kaunis "tulisateenkaari" näyttäytyi Kiinassa – katso video
-
10:06
Johnny Gaudreau kahteen ennätykseen MM-kisoissa
-
09:56
Tässä on Iranin presidentin täysin tuhoutunut helikopteri
-
09:51
Latviassa aktivisti auttoi maastorajalle juuttuneita syyrialaisia – sai syytteen
-
09:48
Autoilija kuoli Suutarilassa – törmäsi pysäköityyn kuorma-autoon
-
09:38
Yhdysvalloilta varoitus: Pride-tapahtumissa kohonnut terroriuhka koko maailmassa
-
09:31
Tässä pyörii kuusi kilometriä Oppenheimeria – Bio Rexissä päästiin menneen elokuvamaailman aikaan
-
09:26
Herra Ylppö istui autonsa takapenkille ja teki jalkatilasta yllättävän löydön: "Kappas"
-
09:17
Murhasyytteet luettiin oikeudessa – syyttäjän mukaan 19-vuotias kuoli veitseniskuihin, syytetty pakeni ikkunasta
-
09:14
Kolari kuumensi tunteet: Tähtikuljettajat ajautuivat rajuun nyrkkitappeluun
-
Lataa lisää