Kulosaaren lapsisieppaajan käyttämä ase edelleen kateissa – epäilty kiistää yhä rikoksen
Helsingin Kulosaaren lapsisieppauksesta epäilty 54-vuotias mies kiistää yhä syyllistyneensä rikokseen eikä hän ole halunnut avata tapahtumien kulkua. Epäillyn mukaan hän ei ole ollut kidnappaamassa 9-vuotiasta poikaa Kulosaaressa huhtikuussa.
Poika oli matkalla kouluun perjantaiaamuna 22. huhtikuuta, kun epäilty poliisin mukaan uhkasi lasta aseella, pakotti hänet autoon ja peitti pojan kasvot.
Vanhemmat saivat kiristysviestin pojan puhelimesta pian sieppaamisen jälkeen. Poliisi ei kerro, kuinka suuresta lunnasvaatimuksesta siinä oli kyse.
Ase kateissa
Sieppauksessa käytetty ase on edelleen kateissa. Aseella uhkaaminen perustuu lapsen kertomaan, mutta poliisilla ei ole mitään syytä epäillä sitä. Poliisin mukaan poika on kertonut tapahtumista alusta alkaen selkeästi ja johdonmukaisesti.
Lisäksi poliisi on kerännyt tutkinnassa paljon muutakin näyttöä.
Selvityksen mukaan teko oli ennakkoon suunniteltu. Epäilty ajoi sieppaamisen jälkeen autolla Sipooseen, jossa hän sitoi pojan metsässä puuhun. Poika pääsi omin neuvoin irti nippusiteistä, kun epäilty poistui paikalta.
Pojalla mukana ollut tummansininen reppu on myös yhä kateissa.
Esitutkinta valmistunee kesäkuun aikana. Vangittuna olevaa 54-vuotiasta miestä epäillään panttivangin ottamisesta ja törkeästä ryöstöstä.
Uusimmat
-
22:59
Reetta Hurske tykitti huippuajan Puolassa
-
22:42
Marco Reus tarjosi 25 000 fanille ilmaisen oluen
-
22:27
Nyt tarkkana tulen kanssa: Ympäri Suomea valtava määrä maastopaloja
-
22:24
Israelin sotakabinetin ministeri uhkaa erota
-
22:17
2 000 000 euron lottopotti jäi nappaamatta: Tällä rivillä se olisi lähtenyt taskuun
-
22:06
Leijonat hurjan paikan edessä – näin katastrofi voidaan välttää
-
21:51
Leijonat-pelaajille rapaa niskaan – Olli Jokiselta tiukkaa tekstiä
-
21:39
Leijonia uhkaa MM-katastrofi – Jukka Jalonen murahti oudosta tuomiosta, kuittasi napakasti paineutelut
-
21:01
American Horror Story -tähti Sarah Paulson paljasti, miksei asu yhdessä pitkäaikaisen kumppaninsa kanssa
-
20:59
Tällä taktiikalla tuli Suomen ensimmäinen palapelimestaruus – nuoret naiset jyräävät
-
20:41
YK: Valtava määrä ihmisiä joutunut pakenemaan Israelin sotatoimia Rafahista
-
20:38
Jesse Puljujärvi ärähti suomalaismedialle – munille huitominen kiinnosti Prahassa: "Ei mistään muusta"
-
20:31
Eveliina Määttänen täräytti huippuajan – SE jäi todella lähelle
-
20:25
Jukka Jalonen tuskaili Leijonien lapsuksia: "Pitää maksaa isoa hintaa"
-
20:19
Purjekoneiden hinaukseen käytetty lentokone rojahtanut hallitsemattomasti maahan Pieksämäellä
-
20:18
Italian-kodin arkkitehti aiheuttaa harmaita hiuksia Ellen Jokikunnakselle ja Jari-puolisolle: "Kaveri leikkii tulella"
-
20:02
Mitä tehdä, kun masennus koettelee parisuhdetta? Sairastuneen kumppanikin tarvitsee tukea
-
19:58
Lukas Hradeckyn Leverkusen teki historiaa – myös pikku-Hradecky mukana juhlahumussa
-
19:53
MTV testasi suomalaisten eurovaalitietämystä – "Ei näytä tutulta"
-
19:48
MTV seurasi: Kanada pilasi Jesse Puljujärven huippuillan – Leijonat suli lopussa
-
Lataa lisää