Yhdellä juomalla käsittämätön suosio vappuna – kysyntä yli viisinkertaistuu Alkoissa

kuohuviini, samppanja
Kuohuviini maistuu suomalaisille vappuna. Shutterstock

Vappuna suomalaisille maistuvat perinteisesti Alkon antimet. Alkon valikoimissa tietyn juoman suosio on kuitenkin selkeästi yli muiden.

Vappujuomien klassikko, kuohuviini, maistuu suomalaisille käsittämättömän hyvin vappuna. Myös tulevalle viikonlopulle odotetaan Alkoihin tämän vuoksi melkoisia asiakasvirtoja.

Satoja tuhansia pulloja kuohuviiniä

Vapun perinteisen juhlajuoman, kuohuviinin kysyntä yli viisinkertaistuu vapun alla.  Alkon mukaan kuohuviiniä myydään vappuviikolla arviolta 460 000 litraa eli yli 600 000 pulloa. Samppanjan myynnissä kasvu ei ole aivan yhtä suurta kuin kuohuviineissä, mutta siinäkin myynti lähes nelinkertaistuu.

Myös longdrink-juomien, siidereiden ja roseeviinien myyntiin tulee selvä piikki perinteisesti juuri vappuna. Väkevien juomien puolella myynnin kasvu on maltillisempaa. Litroissa mitattuna vappuviikollakin myydään eniten punaviiniä, vaikka myynnin kasvu ei ole normaaliviikkoon verrattuna niin suuri kuin joillakin muilla tuoteryhmillä.

Alkoholittomat juhlajuomat kasvattavat tasaisesti suosiotaan. Viime vuoden aikana alkoholittomien tuotteiden myynti tuplaantui Alkoissa samaan aikaan, kun alkoholin kokonaismyynti väheni hieman. Vappuviikolla alkoholittomien juomien myynti kasvaa arviolta 160 prosenttia keskimääräiseen viikkoon verrattuna. Litramääräisesti alkoholittomia juomia myydään vappuna yhtä paljon kuin esimerkiksi salmiakkilikööreitä tai ginejä.

Lue myös:

    Parhaat ruokaohjelmat

    • masterchef2 (002)
      MasterChef Suomi

      MasterChef-keittiön valtaavat amatöörikokit! Satojen hakijoiden joukosta valitut, Suomen parhaat kotikokkaajat havittelevat liekinkuumaa MasterChef Suomi -arvonimeä ja 10.000 euron rahapalkintoa. Riittävätkö taidot kelloa vastaan kokatessa miellyttämään tuomaristoa? Uudella kaudella Kape Aihisen seuraksi tuomarikolmikkoon liittyy kaksi huippukokkia, Henri Alén sekä vaikuttavan kansainvälisen uran luonut Helena Puolakka.