Suomalaiset uudet perunat pian kaupoissa – hinta aluksi korkea

peruna
Suomalaiset avomaan uudet perunat saadaan pian ruokakauppoihin. Shutterstock

Ensi viikolla odotellaan vuoden ensimmäisiä eriä suomalaista avomaan uutta perunaa saapuvaksi ruokakauppoihin. Makuja.fi otti selvää, mihin hintaan perunaa tullaan myymään.

– Viime vuonna suomalaisten avomaan uusien perunoiden hinta oli 6,5 euron luokkaa, Helsingin keskustan Stockmannin Herkun tuoteryhmäpäällikkö Teuvo Koivisto kertoo.

– Enimmäishintaa on vaikea arvioida, mutta avomaan varhaisperunoiden hinta alkanee seitsemästä eurosta kiloa kohden, Keskon tiedottaja Otto Heinonen arvioi.

Juhannusviikolla perunoiden hinta perinteisesti laskee

Tavallisesti suomalaisten uusien perunoiden hinta laskee sitä mukaa, kun juhannus lähestyy. Asiantuntijat uskovat, että myös tänä vuonna tullaan näkemään sama ilmiö.

– Juhannusviikolla uusien perunoiden hinta tulee laskemaan. En osaa tällä hetkellä arvella, että mikä se hinta sitten mahdollisesti juhannuksen aikaan on, kun siihen vaikuttavat niin monet tekijät, Koivisto toteaa.

Jos sato on runsas, voi perunoiden hinta laskea hyvinkin edulliseksi.

– Keskikesällä perunasadon ollessa parhaimmillaan suomalainen peruna voi olla tarjolla jopa alle euron kilo, Heinonen kertoo.

Lue myös:

    Parhaat ruokaohjelmat