Pizzauutuus oli vaikea saada myyntiin Suomeen: "Suosio ylittänyt kaikki odotukset"

Untitled-3
Shutterstock

Suomalaisten ruokakauppojen pakastealtaisiin on tullut myyntiin pizza, joka oli vaikea saada myyntiin, sillä sen suosio yllätti valmistajan Saksassa täysin.

Saksassa lanseerattiin tänä keväänä uutuuspizza, joka sisältää perinteisten, suolaisten täytteiden sijaan suklaata. Uutuus oli tarkoitus ottaa myyntiin laajasti Suomessa jo toukokuun alussa, mutta suklaapizzan menekki on ollut Saksassa niin hurja, että pizzoja ei ole voitu toimittaa Suomeen riittävästi.

– Tarkoituksenamme oli saada uusi suklaapizza laajasti myyntiin koko Suomessa heti toukokuun alussa. Uutuuspizzan suosio Saksassa on kuitenkin ylittänyt kaikki odotukset ja siksi meillä on ollut vaikeuksia saada riittävästi tuotteita maahan, kertoo Dr. Oetker Suomi Oy:n tuotepäällikkö Inari Marttinen.

Vaikuttaa siltä, ettei suklaapizza ole pelkästään saksalaisten suosikkijuttu, sillä makeasta pizzasta on tulossa kovaa vauhtia hitti Suomessakin: ensimmäiset kauppoihin tulleet pizzat on myyty hetkessä loppuun.

Erikoisesta täytteestä huolimatta pizza paistetaan ihan samalla tavalla kuin muutkin pakastepizzat.

*** 


Lähde: Dr. Oetker

 

Lue myös:

    Parhaat ruokaohjelmat

    • masterchef2 (002)
      MasterChef Suomi

      MasterChef-keittiön valtaavat amatöörikokit! Satojen hakijoiden joukosta valitut, Suomen parhaat kotikokkaajat havittelevat liekinkuumaa MasterChef Suomi -arvonimeä ja 10.000 euron rahapalkintoa. Riittävätkö taidot kelloa vastaan kokatessa miellyttämään tuomaristoa? Uudella kaudella Kape Aihisen seuraksi tuomarikolmikkoon liittyy kaksi huippukokkia, Henri Alén sekä vaikuttavan kansainvälisen uran luonut Helena Puolakka.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja