Olut maistuu erilaiselta eri maissa, vaikka se tehtäisiin tismalleen samalla tavalla – asiantuntijat kertovat vesiselvät syyt

Maailman puhtain olut tulee Suomesta 7:49 Maailman puhtain olut tulee Suomesta
KATSO VIDEO: Asiantuntijat ylistävät suomalaista lageria.

Kuinka pohjavesi vaikuttaa oluen makuun? MTV Uutisten haastattelemien asiantuntijoiden mukaan yllättävän paljon, etenkin lager-oluissa.

Olut on 95-prosenttisesti vettä, joten veden laadulla on merkitystä oluen valmistusprosessissa.

Ympäristötieteiden geologin ja pohjavesien asiantuntija Mikko Punkarin mukaan vedet voidaan jakaa kahteen luokkaan esimerkiksi kovuutensa perusteella.

Kovaa vettä

Veden kovuus määrittää siis veden ominaismaun ja käytön erityyppisten oluiden valmistukseen.

– Veden kovuudella tarkoitetaan sen sisältämien kalsium- ja magnesiumsuolojen sekä sulfaattien määrää, Mikko Punkari kertoo.

Peruskallioalueilla, joihin muun muassa Suomi kuuluu, on kovien kivilajien ansiosta hyvin vähän pohjaveteen liuenneita komponentteja, maakerrokset ovat puhtaita ja vesi pehmeää.

– Esimerkiksi lager-oluet tehdään pehmeään veteen, joka on peräisin peruskallioalueiden pohjavesistä.

Sedimenttikivilajeilla tarkoitetaan tiivistynyttä kiveä, joka on nuorimpina geologisina kausina kerrostunut useista eri irtaimista maalajeista ja myös eliöfossiileista.

– Huokoisten sedimenttikerrosten alueella veteen on liuennut paljon mineraaleja ja suoloja. Tällaisia kerrostumia on laajalti Euroopan tasangoilla kuten Hollannissa ja Belgiassa. Liuenneiden komponenttien vuoksi pohjavesi on kovaa ja sopivaa tummien oluiden valmistukseen, Punkari kertoo.

Lageria maan tavalla

Vaikka olut tehtäisiin eri maissa tismalleen samalla tavalla, se maistuu olutasiantuntija Anikó Lehtisen mukaan silti erilaiselta.

Vedellä on siis merkitystä, vaikka pohjavettä ei oluesta varsinaisesti maistaisikaan.

– Toki merkitystä on myös panimon maulla, joka tulee panimon kokonaisuudesta, eli laitteista ja mikroilmastosta, Lehtinen täsmentää.

– Oluen historiahan ulottuu noin kymmenen tuhatta vuotta taaksepäin. Ale-olut on peruja kovan veden alueelta, ja veden laatu on osa alen makua.

– Kun on vuosisatoja käytetty kovaa vettä, niin veden mineraalisuudesta eli kovuudesta on tullut osa oluttyypin makuprofiilia.

Lehtinen kertoo, että lagerista puuttuu mineraalisuus, joten se on pehmeää. 

– Lager on kehittynyt Euroopassa vasta 1700-luvulta pehmeiden vesien alueelta, siksi lagerin maku on myös mieto. Suomessa vaaleissa lagereissa vettä ei tarvitse valmistusvaiheessa käsitellä,  sillä vesi on niin puhdasta. 

Katso jutun yllä olevalta videolta asiantuntijoiden perustelut sille, miksi suomalainen olut on erityisen hyvää.

Lue myös:

    Parhaat ruokaohjelmat