Lihomiselle voi löytyä yllättävä syy – yksinkertainen tapa auttaa estämään painonnousun

ranskis
Suolainen ruoka saa syömään enemmän. Shutterstock

Suola nostaa verenpainetta ja sydänkohtauksen sekä -sairauksien riskiä, mutta tiesitkö, että se saattaa saada myös painon nousemaan? Suolan käyttöä kannattaakin vähentää, jos haluaa estää kilojen turhan kertymisen. 

Kahden uuden tutkimuksen mukaan runsas suolansaanti voi saada syömään rasvaista ruokaa, mikä puolestaan saattaa johtaa lihomiseen. Tutkimukset tehtiin Deakinin yliopistossa Australiassa ja ne osoittavat, että ruoka maistuu ihmisistä maukkaammalta, jos se on suolattu runsaalla kädellä. 

Ensimmäiseen tutkimukseen osallistui 49 18–54-vuotiasta henkilöä, jotka saivat maisteltavakseen tomaattikeittoja, joissa oli rasvaa joko 0, 5, 10 tai 20 prosenttia ja suolaa joko 0,04, 0,25, 0,5, 1 tai 2 prosenttia.

Kävi ilmi, että suolan määrä oli ratkaiseva siinä, miten hyväksi osallistujat määrittelivät keiton. Parhaiten testaajille maistuivat suolaiset keitot. Sen sijaan rasvan määrällä ei ollut vaikutusta siihen, millaisen arvosanan osallistujat antoivat keiton maulle.

– Odotimme, että 5 ja 10 prosenttia rasvaa sisältävät keitot maistuisivat osallistujien mielestä paremmalle, mutta arvioissa ei ollut eroja 0, 5 tai 10 prosenttia rasvaa sisältävien keittojen välillä, tutkijat kirjoittivat.

Tutkijoiden mukaan suola saattaakin olla tekijä, joka saa syömään enemmän rasvaista ruokaa ja sitä kautta lihomaan. 

Toisen tutkimuksen mukaan taas osallistujat söivät keskimäärin 11 prosenttia vähemmän kaloreita, kun ruoka sisälsi vain vähän suolaa mutta paljon rasvaa. Kun taas ruoka oli sekä runsassuolaista että runsasrasvaista, söivät he selvästi suuremman määrän ruokaa. 

Suolan käyttöä kannattaakin vähentää paitsi terveyssyistä, myös siksi, että se saattaa vähentää syömäsi ruoan määrää ja auttaa siten pitämään painon kurissa. 

Lue myös:

    Parhaat ruokaohjelmat