Elämä on täynnä käänteentekeviä hetkiä. Hetkiä, jotka sykähdyttävät ja ravistavat totuttuja kuvioita. Ne voivat olla mullistavia tai vain pieniä ilon tai kauhun tunnepiikkejä keskellä arkea. Viime vuosina olen kokenut sellaisia paljon. Tässä muutamia. Milloin omaa mukavuusaluettasi ravisteltiin? Kirjoita kokemuksesi kommentteihin!
Heräsin, kun...
...luin Michael Pollanin Oikean ruoan puolesta -kirjan ja ymmärsin, mikä länsimaisessa ruokakulttuurissa mättää. "Syö ruokaa. Sopivasti. Lähinnä kasviksia." Ruoalla Pollan tarkoittaa oikeaa ruokaa. En voisi mitään kirjaa enempää suositella.
...luin Mats-Eric Nilssonin kirjan Petos lautasella ja ärsyynnyin ruokateollisuuden häikäilemättömyydestä sekä kuluttajien, itseni mukaanlukien, tyhmyydestä sallia se.
...maistoin ensimmäiset maut Chez Dominiquen keittiöstä. Ymmärsin, kuinka hyvää ruoka voi oikeasti olla. Ja kuinka ruoan ja viinin liitto voi parhaimmillaan toimia. Jossain määrin jopa liikutuin.
...maistoin ensimmäiset juomat A21 Cocktail Loungessa. Käsitykseni cocktaileista heitti kuperkeikkaa, kun tajusin, millaisia makuja ammattitaito ja raaka-aineet voivat silläkin sektorilla loihtia. Suurin miinus tuli alkoholin humalavaikutuksesta. Olisi ollut hienoa maistella pitkän kaavan mukaan.
...lukaisin ruokatehtaan kolmioleivän ainesosaluettelon. Ja että kymmenen päivän "tuoreus" on vieläpä myyntivaltti tuotekategoriassa.
...tutkailin pakastepizzan ainesosalistaa. Mitä ihmettä kullakin kemikaalilla saadaankaan aikaan? Ja tällä suuri osa suomalaisista elää.
...tein ensimmäistä kertaa kunnon napolilaista ragú-kastiketta. Slow food -ideologia pamahti takaraivoon heittämällä ja arvostus halpoja ruhonosia kohtaan nousi monta porrasta. Sittemmin ne ovat nousseet kärkeen.
...valmistin ekan kerran kokonaista kanaa. Samalla se oli ensimmäinen kerta Viskilän tilan kukonpoikaa. Ymmärsin kerralla vakuumipakattujen broilerifileiden mauttomuuden ja sieluttomuuden.
...söin pitkän kaavan illallisen milanolaisessa Osteria del Binarissa ja ymmärsin aidon italialaisen ruoan olemuksen. Sitä haen kotikeittiössä yhä toiveikkaana, silloin tällöin onnistuen.
...söin ensimmäistä kertaa itse kasvattamaani ruokaa. Kun näin kylvämäni kasvin verson puskevan mullasta tajusin kasvun ihmeen. Ruokaan syntyi aivan uudenlainen side, kun tiedosti sen matkan omalta kasvimaalta lautaselle ja vertasi sitä keskusliikkeiden logistiikan monimutkaisuuteen.
...kun tutustuin pikaruokaketjujen häikäilemättömyyteen ja etiikkaan lapsille markkinoidun ruoan suhteen. Jos minulle henkilökohtaisesti kerrotaan, että 5-vuotiaan lapsen päivittäinen hampurilaisensyönti on turvallista, on ärtymys väistämätön.
...kuulin nykyteinien energiajuomavetoisista perjantaipärinöistä. Huolestuttava ilmiö, johon on puututtava. Keinoja en osaa vain sanoa.
...luovuin keittiöremontin myötä mikroaaltouunista. Edelliset pari vuotta se oli muutenkin toiminut vain lautaslämmittäjänä, joten ilman sitä voi todellakin elää. Kertaakaan en ole sitä takaisin kaivannut.
...huomasin ekan kerran Sivumaun aiheuttavan kunnon keskustelua ja väittelyä. Vieläpä sellaista, joka ajaa hyvää asiaa eteenpäin. Innostuin ja yritän pitää draivia päällä. Muutos lähtee jokaisesta ja yllättävänkin pienistä teoista kauppareissulla. Sivumaku on vain alusta sille kaikelle, vältän suoraa neuvomista. Jokainen on fiksu, kun malttaa antaa ajattelulle tilaa.
Herään seuraavan kerran, kun Sivumaun Facebook-sivu saavuttaa tuhannen tykkääjän rajapyykin. Kirjoitushetkellä lukema on 993. Porukka on käsittämättömän skarppia ja vilkas keskustelu antaa oppia ja kokemusta jokaiselle. Asiattomuuksia ei yksinkertaisesti ole, mikä on ruokaväittelyn ja vahvojen mielipiteiden keskellä mullistavaa. Muutos syntyy porukalla. Tällä hetkellä mahdollisuuksia on näkyvissä enemmän kuin uhkia. Muutama vuosi sitten ajattelin toisin. Hienoa!