Ruoka kiinnostaa suomalaisia enemmän kuin koskaan. Toisinaan se nousee kahvipöytäkeskusteluihin kuin Etelä-Euroopassa ikään. Samaan aikaan yhä suurempi osa väestöstä syö yhä huonommin. Kauppojen valikoima on kasvanut parin vuosikymmenen aikana huikeasti, mutta pitkälti huonompaan suuntaan. Länsimaissa on kehittynyt tilanne, jota ei aiemmin ole nähty. Eikä edes uskottu sellaisen olemassaoloa. Ihminen voi olla ylipainoinen ja aliravittu yhtäaikaa.
Kokkien tie jopa rocktähtimäiseen maineeseen sai alkunsa suurin piirtein MTV3:n Kokkisodasta. Jaakko Kolmosen instituutio nyt poikkeuksena. Kun kansa kiinnostui ruoanlaitosta, oli seuraavan aallon harjalla oikeaoppinen ruokavalio. Syntyi ruokasotia, joita ei muualla maailmassa ole vastaavassa mittakaavassa nähty. Samalla aallolla surffasivat myös ravitsemusterapeutit. Omat ohjelmansa saivat aluksi Anette Palssa ja Hanna Partanen. Kummatkaan ohjelmat eivät liiemmin ainakaan minua liikauttaneet. Partasen uskottavuuden vei viimeistään kokkausohjelmassa ostettu purkki-guacamole (kyllä, se on niin pienestä kiinni). Ohjelmissa laitettiin aina ihminen rapakunnosta kuntoon. En ole koskaan kokenut tarvitsevani sellaista. Haluaisin enemmän ravinto-oppia, mutta paasaava valmentaminen saa aikaan vain vastareaktion. Blogiani seuraa ja kommentoi muutama ansioitunut ravitsemusterapeutti, joiden tekstejä on suurimmaksi osaksi ilo lukea. Välillä homma lähtee liian tieteelliselle ja kuivalle linjalle ja keskusteluun osallistuu lähinnä muita alan ammattilaisia. Monilla muilla kollegoilla ilmiö on toistuvaa enkä jaksa heidän palstojaan enää seurata.
Miten saada äijänköriläs syömään terveellisesti? Tästä aloinkin miettiä, millainen haaste on opettaa terveellisen ruokavalion saloja suurelle massalle. Mikäli sanavalinnat ja syväluotaavuus saavat minutkin kääntämään kanavaa, kaikuvat sanat tyhjässä salissa vain eturivin ammattiporukalle. Itse olen tietoisesti välttänyt antamasta suoria neuvoja ruokavalion suhteen. En seuraa mitään varsinaista ruokaoppia. Teen itse ruokani raaka-aineista, joissa ei liiemmin ole etikettejä. Mietin erittäin harvoin, mikä ruoka olisi minulle hyväksi. Huonoa ruokaa vältän nykyisin jo luontevasti. Satunnaisista mässäilyhetkistä en pode morkkista. Syön, mitä tekee milloinkin mieli. Tiedän, että muutaman päivän vehnäruokaputki turvottaa, pistää elimistöä tukkoon ja aiheuttaa närästystä. Muutaman päivän lihaputki tekee olon raskaaksi. En liho normaalirytmillä. Siinäpä se. Kuuntelen kehoani. Tehkää te samoin. Sen verran uskallan neuvoa.
Ehdotus Meillä on muutama ravitsemusterapeutin kirjoittama kirja, jossa on faktaa ja reseptejä. Kirjojen terveysosio on loistavaa luettavaa. Tunnustan kuitenkin, että väheksyn samaisten henkilöiden keittiöoppia siinä määrin, etten ole kertaakaan kirjojen ruokia kokannut. Voin saada infotekstistä vaikutteita ja inspiraatiota, jonka avulla väännän oman ruokani tai hakeudun ammattikokkien reseptien pariin.
Ravitsemusopin ja sen myötä tarjotun terveysruoan ja nautinnon välillä on kuilu. Ja aivan turhaan. Terveellinen ruoka ei tarkoita salaatteja, ituja, papuja, kasvishöystöjä tai terveyspirtelöitä. Hyviä nekin kaikki ovat. Terveellinen ruokavalio on ennen kaikkea monipuolinen. En usko tarkkoihin annoskohtaisiin ravintomääriin ja jokaisen terveellisen ainesosan puputukseen saman päivän aikana. Uskon hyvään ruokaan. Oikea, tuoreista raaka-aineista valmistettu ruoka on hyvin helposti myös terveellistä ilman pienintäkään tinkimistä mausta. Ruoka ja syöminen ei saa olla liian kontrolloitua ja osiin pilkottua.
Ehdotankin, että joku ulospäinsuuntautunut ravitsemusterapeutti ja kansan tuntema ja tunnustama huippukokki lyövät hynttyyt yhteen, ottaisivat yhteyttä tv- ja kirjakustantajiin ja laittaisivat tv-sarjan ja keittokirjan alulle. Puolen tunnin ohjelma, jossa alkupuoliskossa ravitsemusterapeutti kertoo jakson aiheesta kansankielellä oleellisen terveyden kannalta. Jälkipuoliskolla tähtikokki loihtii aiheen mukaisen aterian, vaikkapa yksinkertaisen alku- ja pääruoan tai pää- ja jälkiruoan. Otetaan esimerkiksi pähkinät. Niitä kaikkien tulisi syödä normaalia enemmän. Ravitsemusterapeutti kertoo pähkinöiden hyödyistä rennolla otteella ja kokki laittaa alkuruoaksi pähkinäisiä crostineja tai salaatteja. Pääruoaksi voisi olla pastaa pähkinäkastikkeella tai pistaasikuorrutteisia ahvenia. Menköön samalla jälkkäriksi omena-pähkinäraakakakku. Resepteissä painopisteenä on maku, elämyksellisyys ja nautinto. Ei siis terveys - se tulee kylkiäisenä. Osoitus siitä, että voi syödä erittäin hyvin, mutta terveellisesti. Jälkikäteen päähän jäisi muistijälki, että pähkinöitä kannattaa syödä ja niistähän saa ihan hyvänoloista ruokaa. Enempää ei tarvitse saavuttaa.
Maailmalla voi olla jo vastaavia konsepteja, mutta Suomessa ei ole näkynyt. Jos joku innostuu, niin laittakaapa vaikka sarjan uunituore keittokirja postissa!