Sivumaku on blogi rakkaudesta ruokaan. Rakkaus on paikoin intohimoista, paikoin katkeransuloista. Siinä on mukana haaveita, hienoja muistoja ja jo toteutuneitakin unelmia. Se osaa nauttia keskellä arjen kiireitä ja ottaa tilaa juhlavammalle hetkelle, kun sille tarjoutuu mahdollisuus. Pelkkä rakkaus ei aina riitä. Yhteistyöhön täytyy kaiken aikaa panostaa, ettei hellan liekki sammu. Mitä enemmän sille annat, sitä enemmän saat vastineeksi. Tervetuloa matkalle, jossa kulkeminen on maukkaampaa kuin päämäärä!
Se kliseistä ja kaunopuheista. Ennen hihojen käärimistä on varmaankin paikallaan esittäytyä. Nimeni on Jani Kinnunen. Mainonnansuunnittelija Tampereelta. Kahden hengen talouden puolikas. Ikää 36 vuotta. Hyvää päivää!
Aloitin blogini keväällä 2010, koska monet Facebook-kavereistani sitä vaativat. Toiset sen takia, etteivät jaksaneet enää lukea ruoka-aiheisia päivityksiäni. Toiset taas halusivat lukea enemmän ja syvemmin. Ruokafilosofiani perustuu jo hivenen kliseiseen käsitykseen oikeasta ruoasta. Teemme vaimoni kanssa itse ruokamme vähintään kuudesti viikossa. Ravintolavalinnoissa suosimme laatua vierailukertojen kustannuksella. Välillä täytyy tyytyä itämaiseen take-awayhin ja tien päällä huoltoasema-burgeriin. Silloin tällöin horjahdamme siipibaariin ilman huonoa omatuntoa. Mutta eineksiin emme kajoa kuin testimielessä kerran vuodessa. Puolivalmisteista kelpuutamme liemikuutiot ja joitain itämaisia tahnoja. Kokkaamme laidasta laitaan, jonkin verran Välimerelle painottaen. Itse olen italialaisen keittiön kasvatti, kokin tutkinnon suorittanut vaimo ranskalaisen.
Lihat, luut ja kaikki muut
Suosimme luomua ja lähiruokaa, mutta järkeä ja mahdollisuuksia käyttäen. Maailman toiselta puolen rahdattu luomu jää tiskiin ja kotimainen peruskama lähtee mukaan. Hyödynnämme sesonkeja, mutta parantamisen varaakin löytyy. Lihaa tulee syötyä vielä turhan paljon, mutta vietämme parhaimmillaankin kasvispainotteista kuukautta (yksi lihapäivä viikossa). Lihassa minua kiinnostaa erityisesti epäsuositut ruhonosat eli kaikki fileiden ja paistien ulkopuolelle jäävät. Ne ovat maukkaimpia, halvimpia ja mielikuvituksellisimpia palasia. Kanan valmistan nykyisin mieluiten kokonaisena. Ei kannata silti pelästyä, teen enimmäkseen hyvin “tavallista”, suoraviivaista ruokaa. En kikkaile, koska taitoni eivät siihen vielä riitä. Harjoittelen kyllä sitäkin. Pyrin ottamaan lukijani mukaan matkalle uusiin kokemuksiin. Katsomaan, kuinka ensikertalainen suoriutuu vaikkapa hirven kielen kanssa (odottaa pakkasessa) ja rohkaistumaan samalla itsekin. Riistaa haluaisin tehdä yhä enemmän, joten appiukolle entistäkin parempaa metsästysonnea!
Kaikkea en niele
Kaikkiruokainen en ole. Ensimmäiset 30 vuotta inhosin kalaa ja sieniä. Viime vuosina siedätin itseni tykkäämään vaaleasta kalasta. Sushista pidin jostain syystä ensipuraisulla. Kypsistä lohikaloista en vieläkään. Enkä silakansukuista. Mutta haluan tykätä. Siedätyshoito jatkuu. Paistaessani itse keräämiäni kantarelleja ja asetellessani ne bruschettan päälle muutuin kertaheitolla sienifaniksi. En piittaa kaloreista enkä laske ravintoarvoja. Juon ruokajuomaksi lasin tai kaksi viiniä joka päivä. Pyrin syömään sopivan määrän ja hyvää, oikeaa ruokaa. Voin mainiosti ja painan saman kuin teini-iässä. Karppausta en harjoita, mutta mikäli kokisin aihetta painonpudotukseen, yrittäisin alkuun sillä ja lisäliikunnalla.
Mökkihöperyyttä
Tuskailen alituiseen korkealaatuisten raaka-aineiden perään. Niiden hankkimiseksi joutuu joskus näkemään melkoisesti vaivaa. Kasvatin parvekkeella pari kesää yrttejä, josta syttyi palo laajempaan viljelyyn. Vaimo oli haaveillut siirtolapuutarhamökistä jo vuosia ja kun sellainen viime kesänä tuli tarjolle, nappasimme kiinni. Tästä lähin asumme tulevat kasvukaudet siellä. Uusi mökki kätkee sisäänsä saunan, suihkun ja lattialämmityksen, joten mistään asketismista ei ole kyse. Kasvimaan perusteet rakensimme kesällä kuntoon, mutta lisätuunausta on luvassa melkoisesti tulevana kautena. Peukalo siirtyy kämmenen keskeltä hitaasti, mutta varmasti. Ja varoituksen sana, etanoiden joukkotuhoamisen kuvailu saattaa aiheuttaa puistatuksia herkimmissä.
Juupas ja eipäs
Mutta Sivumaku ei ole blogi minusta. Se on tarina ruoasta ja sen popsijoista. Sivumaku on foorumi keskusteluille, väittelyille, oppimiselle ja opettamiselle. Teille jokaiselle. Ruoka on makuasia, mutta paljon makunystyröitä laajemmin. Perehdyn aina kirjoittamaani asiaan, mutta silloin tällöin erehdyn. Siitä saa ja pitää sanoa, kunhan perustelee näkemyksensä. Kunnianhimoinen tavoitteeni on olla järjen ääni toisinaan ylitsekuohuvassa ruokakeskustelussa. Tartun epäkohtiin, kun niitä huomaan. Kaikki eivät siitä pidä. Jotkut taas hirveästi. Kehomme ja olomme on paljolti syömästämme ruoasta kiinni. Siksi siitä ei voi puhua liikaa. Tervetuloa matkalle!
Sivumakua voi seurata Blogilistalla. Hektistä keskustelua käydään Sivumaun Facebook-sivulla.