Sivumaku on blogi rakkaudesta ruokaan. Rakkaus on paikoin intohimoista, paikoin katkeransuloista. Siinä on mukana haaveita, hienoja muistoja ja jo toteutuneitakin unelmia. Se osaa nauttia keskellä arjen kiireitä ja ottaa tilaa juhlavammalle hetkelle, kun sille tarjoutuu mahdollisuus. Pelkkä rakkaus ei aina riitä. Yhteistyöhön täytyy kaiken aikaa panostaa, ettei hellan liekki sammu. Mitä enemmän sille annat, sitä enemmän saat vastineeksi. Tervetuloa matkalle, jossa kulkeminen on maukkaampaa kuin päämäärä!
Se kliseistä ja kaunopuheista. Ennen hihojen käärimistä on varmaankin paikallaan esittäytyä. Nimeni on Jani Kinnunen. Mainonnansuunnittelija Tampereelta. Kahden hengen talouden puolikas. Ikää 36 vuotta. Hyvää päivää!
Aloitin blogini keväällä 2010, koska monet Facebook-kavereistani sitä vaativat. Toiset sen takia, etteivät jaksaneet enää lukea ruoka-aiheisia päivityksiäni. Toiset taas halusivat lukea enemmän ja syvemmin. Ruokafilosofiani perustuu jo hivenen kliseiseen käsitykseen oikeasta ruoasta. Teemme vaimoni kanssa itse ruokamme vähintään kuudesti viikossa. Ravintolavalinnoissa suosimme laatua vierailukertojen kustannuksella. Välillä täytyy tyytyä itämaiseen take-awayhin ja tien päällä huoltoasema-burgeriin. Silloin tällöin horjahdamme siipibaariin ilman huonoa omatuntoa. Mutta eineksiin emme kajoa kuin testimielessä kerran vuodessa. Puolivalmisteista kelpuutamme liemikuutiot ja joitain itämaisia tahnoja. Kokkaamme laidasta laitaan, jonkin verran Välimerelle painottaen. Itse olen italialaisen keittiön kasvatti, kokin tutkinnon suorittanut vaimo ranskalaisen.
Lihat, luut ja kaikki muut
Suosimme luomua ja lähiruokaa, mutta järkeä ja mahdollisuuksia käyttäen. Maailman toiselta puolen rahdattu luomu jää tiskiin ja kotimainen peruskama lähtee mukaan. Hyödynnämme sesonkeja, mutta parantamisen varaakin löytyy. Lihaa tulee syötyä vielä turhan paljon, mutta vietämme parhaimmillaankin kasvispainotteista kuukautta (yksi lihapäivä viikossa). Lihassa minua kiinnostaa erityisesti epäsuositut ruhonosat eli kaikki fileiden ja paistien ulkopuolelle jäävät. Ne ovat maukkaimpia, halvimpia ja mielikuvituksellisimpia palasia. Kanan valmistan nykyisin mieluiten kokonaisena. Ei kannata silti pelästyä, teen enimmäkseen hyvin “tavallista”, suoraviivaista ruokaa. En kikkaile, koska taitoni eivät siihen vielä riitä. Harjoittelen kyllä sitäkin. Pyrin ottamaan lukijani mukaan matkalle uusiin kokemuksiin. Katsomaan, kuinka ensikertalainen suoriutuu vaikkapa hirven kielen kanssa (odottaa pakkasessa) ja rohkaistumaan samalla itsekin. Riistaa haluaisin tehdä yhä enemmän, joten appiukolle entistäkin parempaa metsästysonnea!