Mercedes-Benz EQC lähtee 81 373 eurolla – tällainen on odotettu sähköautouutuus

Mercedes julkisti uuden EQ-sähköautoperheen ensimmäisen jäsenen viime vuoden puolella. Pääsimme viimein tutustumaan uutuuteen lähemmin ja samalla maahantuoja julkaisi myös auton hinnat.

Hinta alkaen 81 373 €

Monien muiden isojen autonvalmistajien tavoin Mercedeksellä on meneillään aggressiivinen mallistonsa sähköistäminen. Kuluttajalle tämä tulee näyttäytymään kolmiportaisena mallistona. Sähköistyksen kevyin aste, niin sanotut kevythybridit, tullaan tunnistamaan lisänimestä EQ Boost. Pistokkeesta ladattavat hybridit puolestaan tottelevat nimeä EQ Power ja näiden mallinimestä löytyy myös e-kirjain. Täyssähköisten versioiden mallinimet ainakin alkuvaiheessa koostuvat yhdistelmästä EQ ja luokkaa kuvaava kirjain. Esimerkiksi nyt esiteltävä Mercedeksen ensimmäinen uuden sukupolven sähköauto tunnetaan nimellä EQC.

Mercedes ei useiden kilpailijoiden tapaan ole lähtemässä sähköautoiluun tyhjältä pöydältä. Valmistajalla on kokemuksia sähköautoista varsin kattavasti kaupunkiauto smartin osalta sekä myös edellisen sukupolven tila-auto B-sarjasta. Tämän lisäksi Mercedeksellä on vuosien kokemus sähköisistä tavara-autoista.

EQC edustaa tähtikeulaistan sähköautojen uutta sukupolvea. Tulokas noudattaa tarkasti samaa kaavaa vuoden sisällä nähdyn kahden tärkeimmän kilpailijan kanssa. Keskikokoisen katumaasturin etu- ja taka-akselille on sijoitettu sähkömoottori ja ohjaamon alapuolelta löytyy akusto. Mercedeksen tapauksessa tehollinen kapasiteetti on 80 kWh, ja toimintamatkaksi yhdellä latauksella WLTP-syklin mukaisesti ilmoitetaan hieman yli 400 kilometriä.

Täysin uudesta mallista ei kuitenkaan voi puhua, sillä EQC perustuu perusrakenteensa osalta pitkälti Suomessakin (linkki) koottavan GLC:n kanssa samalle perusrakenteelle. Tämä näkyy pinnan alapuolisissa rakenteissa, mistä löytyvät paikat esimerkiksi poissaolollaan loistavalle vaihteistolle ja kardaaniakselille. Jos auto olisi suunniteltu puhtaalta pöydältä sähköautoksi, olisi nämä tilat todennäköisesti käytetty hieman tehokkaammin. Syyt olemassaolevan rakenteen hyödyntämiselle ovat kuitenkin varsin ilmeiset ja ymmärrettävät; täysin uuden rakenteen suunnittelu maksaa maltaita ja säästöt ovat varsin mittavat, kun auto voidaan koota samalla linjalla polttomoottorikäyttöisten autojen kanssa. EQC:n tuotanto on alkanut Mercedes-Benzin Bremenin tehtaalla, missä valmistetaan myös GLC:mallia.

Ulkonäölliset kysymykset ovat tunnetusti makuasioita, joskin sähköautojen kohdalla muotoiluun vaikuttaa korostuneesti myös aerodynaamisuus. EQC:n ulkomuodoissa korostuu pyöreys, mutta mittasuhteet ovat varsin lähellä GLC-mallisarjaa. Katumaasturiksi luokiteltavaksi autoksi EQC on itse asiassa yllättävän matala. Taka-akselilta löytyy ilmajousitus ja tasonsäätö, mutta täysilmajousitusta ei ole tarjolla.

Sisältä löytyy yhdistelmä GLC- ja A-sarjaa. Korkeahko, vaihteistorakenteiden ympärillä oleva, keskikonsoli on tuttu GLC:stä, kun taas näyttöjen ilmava sijoittelu kojelaudan päällä on tuttua pikku-Mersuista. Pienet tuovat sopivasti persoonallisuutta ilmeeseen ja kokonaisuus tarjoaa varsin modernin tunnelman. Takapenkillä on riittävät tilat aikuismatkustajille, ja myös tavaratilaa on tarjolla helposti käytettävässä muodossa kiittettävästi.

Sähköauton kohdalla latausmahdollisuudet ovat olennainen osa auton käyttöä. Hankinta- ja kustannustehokkuuden sekä latausvarmuuden vuoksi valmistaja käyttää kaikilla markkina-alueilla samaa rautaa laturissa, ja sen maksimitehoksi ilmoitetaan 7,4 kW. Tämän lisäksi EQC:n voi ladata myös CCS-pikalatauksella parhaimmillaan 110 kW:n teholla, jolloin varaustason nostaminen 10 prosentista 80 prosenttiin kestää noin 40 minuuttia.

EQC:tä voisi kuvailla hillityksi ja turvalliseksi pelinavaukseksi Mercedeksen uuden sukupolven sähköautomallistolle. Se on tehty kilpailijoiden kanssa saman muotin mukaisesti, mikä nostaa entisestään imagon merkitystä teknisten eroavaisuuksien jäädessä verrattain pieniksi. Toki myös hinnalla on merkitys, ja sillä osa-alueella Mercedes pistää kapuloita kilpailijoiden rattaisiin.

Kuvat: Mikko Autio

Seuraa Teknavia myös sosiaalisessa mediassa!
Löydät meidät Facebookista, Instagramista, Twitteristä ja YouTubesta.

Lue myös:

    Uusimmat