5 inhaa faktaa, joita ruokakaupat eivät halua sinun tietävän

tomaatit
Shutterstock

Delish-sivusto listasi asioita, joita ruokakaupat eivät halua sinun tietävän. 

1. Hedelmiä ja vihanneksia ei pestä

Kaupan laareissa myynnissä olevat hedelmät ja vihannekset eivät ole pestyjä, mikä kannattaa ottaa huomioon kotikeittiössä. Tomaatit ja muut kuorineen syötävät kasvikset kannattaa pestä huolella ja etenkin ulkomaiset hedelmät kuoria.

2. Parhaiten esillä olevat ruoat ovat vähinten tuoreita

Jos haluat mahdollisimman tuoretta ruokaa, kaiva taaempaa hyllystä. Kaupat asettavat luonnollisista syistä vanhaksi menevät ruoat mahdollisimman eteen, jotta hävikkiä ei syntyisi. 

3. Kaupassa myytävä omena on keskimäärin vuoden vanha

Luulitko, että myynnissä olevat omenat ovat vastapoimittuja ja tuoreita? Omenat käsitellään kemikaaleilla ja säilytetään kylmässä, mikä takaa kaupoille tasaisen hedelmävirran ympäri vuoden.

4. Tuotteiden järjestys on tarkkaan mietitty

Kauppiaat tietävät tarkalleen, miten asiakkaan saa ostamaan heräteostoksia. Siksi elintarvikkeiden paikat on tarkoin mietitty. Kun ostat tarpeellisia asioita, voit olla varma, että vierestä löytyy myös erilaisia houkutuksia, joihin kauppias toivoo sinun tarttuvan hetken mielijohteesta.

5. Asiakkaat levittävät bakteereita

Asiakkaat ovat itse osasyyllisiä siihen, ettei ruoka välttämättä ole kovin puhdasta. Vihanneksia näpelöidään ja puristellaan ja laitetaan sitten takaisin laariin. Asiakkaiden käytöstä on mahdotonta kontrolloida, joten tämäkin on yksi lisäsyy siihen, että vihannekset ja hedelmät kannattaa pestä huolellisesti ennen käyttöä. 

Lähde: Delish

Lue myös:

    Parhaat ruokaohjelmat

    • masterchef2 (002)
      MasterChef Suomi

      MasterChef-keittiön valtaavat amatöörikokit! Satojen hakijoiden joukosta valitut, Suomen parhaat kotikokkaajat havittelevat liekinkuumaa MasterChef Suomi -arvonimeä ja 10.000 euron rahapalkintoa. Riittävätkö taidot kelloa vastaan kokatessa miellyttämään tuomaristoa? Uudella kaudella Kape Aihisen seuraksi tuomarikolmikkoon liittyy kaksi huippukokkia, Henri Alén sekä vaikuttavan kansainvälisen uran luonut Helena Puolakka.