Zumban energia tarttui luihin ja ytimiin

Zumbaa laivalla. Kuva: Shutterstock
Kuva: ShutterstockMTV3/SHutterstock/2010
Julkaistu 09.09.2010 11:35(Päivitetty 20.12.2010 14:39)

Helmi-risteilyillä päästiin liikunta- ja hyvinvointikouluttaja Hannele Kaperin johdolla opettelemaan zumban saloja.

Teksasissa Yhdysvalloissa zumba-koulutuksensa saanut Hannele Kaperi toimii Itämeren Zumba-partyn matkanjohtajana. Luvassa on energiaa ja elämyksiä kokeneen liikunta-alan ammattilaisen johdolla.

Hannele muistuttaa, että osallistumiseen ei vaadita aiempaa tanssitaitoa tai rytmitajua.

– Zumba sopii kaikille! Lapsille ja aikuisille, miehille ja naisille. Kuntotaso voi olla huippuhyvä tai huippuhuono, Hannele vakuuttaa.

Kuva: Tiia KokkoKuva: Tiia KokkoMTV3/TiiaKokko/2010

Mitä zumba sitten oikeastaan on?

– Zumba on tanssillinen kuntoliikuntatunti, joka perustuu eksoottisiin rytmeihin esimerkiksi samban ja rumban tavoin. Tunti pitää sisällään alkulämmittelyn, jonka jälkeen tanssitaan eri tanssilajeja energisen musiikin tahdissa ja lopuksi jäähdytellään venytellen, Hannele kertoo.

Zumba tarttuu luihin ja ytimiin

Hannele innostui zumbasta viime vuoden tammikuussa.

– Zumban energia tarttui luihin ja ytimiin ensimmäisellä tunnillani. Minulla on rakenteellinen selkävika, ja olen aina kärsinyt selkäkivuista. Zumban aloittamisen jälkeen en ole kärsinyt päivääkään kivuista. Selän liikkuvuus on parantunut. Zumbassa käytetään paljon vatsa- ja selkälihaksistoa, joka parantaa muun muassa ryhtiä.

Hannele KaperiHannele Kaperi on ohjannut zumbaa vuoden 2009 toukokuusta lähtien.

Hannele on ohjannut zumbaa vuoden 2009 toukokuusta lähtien. Nyt Hannelen tunneista pääsi nauttimaan myös Helmi-risteilyillä. Hannele toivottaa aloittelijatkin tervetulleiksi tunneille.

Huikaisevan hauskaa!

Helmi-risteilyllä zumbaa ensi kertaa kokeillut Maria piti kokemusta huikean hauskana.

Hannele Kaperin zumbatuntiHannele Kaperin zumbatunti laivalla. Hauskaa oli!

– Inhoan kaikkea liikuntaa, joten se, että meillä oli hauskaa, on suuri kohteliaisuus. Kerrankin unohdin itseni ja sen, näytänkö typerältä tehdessäni liikkeitä, hän kehuu.

Erityiskiitoksen Maria antaisi opettajalle, siis Hannelelle, tämän iloisuudesta ja positiivisuudesta.

– Opettaja sai kaiken tuntumaan hauskalta ja helpolta. Tuntui, ettei oikeasti haitannut, vaikka välillä pyörähteli vähän väärään suuntaan.

Aiemminkin Zumba-tunnilla käynyt Leena kertoo, että mielipide lajista muuttui Hannelen tunnilla täysin.

– Tunti, jolla kävin, oli tarkoitettu edistyneille, mutten tiennyt sitä tunnille mennessäni. Pelästyin mutkikkaita tanssikuvioita ja kovaa menoa. Hannelen tunti sai minut tajuamaan, että Zumbaa voivat harrastaa aloittelijatkin, ja se on oikeasti helppoa, hauskaa ja riehakasta, hän sanoo.

Tuoreimmat aiheesta

Lifestyle