Zooey Deschanel: En ole mikään typykkä

Zooey Deschanel on amerikkalainen näyttelijä ja muusikko. Tähti kieltäytyy olemasta pelkkä typykkä.

Amerikkalainen näyttelijä ja muusikko Zooey Deschanel vähensi työtahtia ja keskittyy nyt musiikkiin. Kaunotar on monen miehen ihannenainen, mutta miksikään typykäksi hän ei halua alentua, yourtango.com kertoo.

Deschanel nousi suuren yleisön tietoisuuteen elokuvan 500 days of Summer myötä. Aiemmin tähti teki jopa viisi elokuvaa vuodessa, mutta on sittemmin hiljentänyt tahtiaan.

– Jatkoin vain eteenpäin ja eteenpäin, enkä tajunnut kuinka väsynyt olin. Tein niin monta elokuvaa, etten enää edes ymmärtänyt itseäni. Siinä vaiheessa osa näyttelemisen nautinnosta katoaa, Dechanel myöntää.

Tällä hetkellä nainen keskittyy myös musiikkiin. Hän on julkaissut esikoisalbumin Volume One ja markkinoille on tulossa myös joulualbumi.

– Kirjoitan oman musiikkini. Siinä saan olla yhteydessä itseeni, mikä ei onnistu näyttelemisessä. Musiikki on pelkkää ilmaisua, minun oma juttuni, Deschanel sanoo.

Maanläheinen tähti

Deschanel on naimisissa Zooey on naimisissa Death Cab For Cutie -bändin laulaja Ben Gibbardin kanssa, mutta pariskunta ei vietä villiä rokkielämää.

– Olemme kotihiiriä. En ymmärrä, miten ihmiset käyvät ulkona iltaisin. Me vain rentoudumme kotona toistemme seurassa. Se on paljon romanttisempaa, kuin käydä klubeilla, Deschanel sanoo.

Tähti ei ymmärrä, kuinka juhlimisen ja työssäkäynnin voisi edes yhdistää, sillä hän arvostaa yöuniaan. Jalat maassa oleva nainen ei halua typykän viittaa harteilleen.

– Haluan olla vain näyttelijä, enkä mikään beibe. Kaunista on, jos olet sujut itsesi kanssa. Ole siis paras versio itsestäsi, Deschanel kehottaa.

Lue myös:

MTV3/Helmi

Lähde: yourtango.com

Kuvat: Splash

Lue myös:

    Uusimmat