Voiko teeveehuumoria jatkaa levylle? Onko mahdollista säilöä nerokas juju niin että avattuaan purkin kuluttaja hörähtää toistamiseen? Tätä testasin kun ujutin cd-pesään Etsivätoimisto Z-Salamapartion Vol. 1 -levyn.
Z-Salamapartio on teeveestä tutun Julmahuvi-ryhmän hupaelma, jossa seikkailivat 70-luvun hörhöt Mats (Janne Reinikainen) ja Rauski (Tommi Korpela). Tuo pohjattoman hulvaton 70-lukumuistelo otti kaiken irti siitä krääsästä, joka jää jäljelle kun vuosikymmen makaa riittävän kauan hengettömänä historian katuojassa. Mats ja Rauski juttelivat päättömän salapoliisijuonensa sekaan hajuvesistä, vakosametista, korkokengistä, leveistä paidankauluksista, Kekkosesta, hipeistä, progressiivisesta rockista ja tietysti epäisänmaallisista vallankumouksista, joita etsiväkaksikko ei tietenkään voinut hyväksyä.
Z-Salamapartion Vol. 1. koostuu etsivien kahjoista dialogeista ja 70-luvun suomirockista. L.P, jolla on aika kiva progressiivinen ilme , kuten Mats levyn takakannessa osuvasti lohkaisee.
Yleensä näissä yhteyksissä on tapana kysyä: onko hanke kunniallinen vai onko tämä vain kevyt kesärahastus? Mielestäni näin pöhkö hanke on aina kunniallinen, ja jos se toimii myös rahastuksena, suon sen Teostorahoina levyllä esiintyville artisteille. Salamapartion perusidea on itsessään niin aseistariisuva, etten voi nähdä sen jatkotoimissa mitään laskelmoitua.
Julmahuvi on toimissaan hyvin pedantti. Teeveestä muistuu mieleen kaksikon tarkasti mietitty puvustus, liikkeet, asennot ja tapa puhua. Äänitteessä tästä kaikesta on jäljellä puhe, mutta millainen! Matsin tapa ääntää r-kirjain on jää suomalaisen tv-viihteen historiaan.
Levyn idea on yksinkertainen. Jokaista 70-luvun biisiä edeltää Matsin ja Rauskin dialogi. Biisivalinnat ovat riemukkaita. Levyn aloittaa Manifest-yhtyeen Puita kaminaan, joka on liikuttava tulkinta Hendrix-vainaan Fire-hitistä. Magyar, tuo 70-luvun Suomi-progen suuri unohdettu, on mukana kahdella biisillä. Ehdoton helmi on Eero Avenin Elvis-tulkinta Polttava rakkaus, joka svengaa kuin amputoitu hirvi. Ei tiedä itkeäkö vai nauraa, kun Aven nytkyttää tempoista välittämättä kohti roihua.
Hienoa on myös kuulla Muskan Paha tyttö ja Pekka Streng--vainaan uskottamattoman hauras Sisältäni portin löysin. Aitoa jytä-osastoa edustaa Rock n Roll Bandin I m Gonna Roll, jossa Pave Maijanen laulaa unohtumattoman reteesti.
Kyllä tämä on hyvin kiva levy, jolla on jännä kesäinen ilme!