Ystävät vihjaavat – testamenttasiko George Michael jättiomaisuutensa siskoilleen?

Rakastettu muusikko Gerge Michael menehtyi yllättäen joulupäivänä. 

1980-luvulla satumaiseen menestykseen nousseen Geroge Michaelin omaisuuden arvioidaan olevaan 123 miljoonan euron suuruinen. 

George Michael ei mennyt koskaan naimisiin tai saanut lapsia, joten suurelle omaisuudelle ei ole automaattista perijää. 

Laulajan lähipiiristä hiiskutaan, että suuri osa perinnöstä menisi hänen kampaajana työskennelleelle Melanie-siskolle. 

55-vuotias Melanie saa ystävien mukaan noin 50 miljoonaa puntaa, eli yli 58 miljoonaa euroa. Myös isosisko Yiodan arvioidaan saavan osan perinnöstä.

– George oli erittäin läheinen siskojensa kanssa. On vain ymmärrettävää, että he perivät suurimman osan hänen omaisuudestaan, etenkin Melanie, jonka kanssa he olivat aina läheisiä.

Lähde: The Sun

Lue myös:

    Uusimmat