Yrittäjägallup: Suuret yritykset pidentävät laittomasti maksuaikoja

Euroja ja lasku.
Lähes 60 prosenttia pienistä ja keskikokoisista yrityksistä kertoo joutuvansa odottamaan sovittuja maksuja laittoman pitkään.All Over Press
Julkaistu 10.05.2025 10:11(Päivitetty 10.05.2025 10:38)

MTV UUTISET – STT

Pk-yrityksillä on ollut ongelmia myös valtio- ja kuntaomisteisten yhtiöiden kanssa.

Suomen Yrittäjien teettämän yrittäjägallupin mukaan lähes 60 prosenttia pienistä ja keskikokoisista yrityksistä kertoo joutuvansa odottamaan sovittuja maksuja laittoman pitkään. Ongelmana ovat erityisesti suuret yritykset, minkä lisäksi valtio- ja kuntaomisteisten yhtiöiden kerrotaan pitkittävän maksuaikoja yli lain salliman rajan.

Lain mukaan yritysten välisten laskujen maksuaika ei saa ylittää 30:tä päivää, ellei asiasta ole osapuolten välillä erikseen sovittu. Pitkittyneistä maksuajoista ovat kärsineet taloudellisesti erityisesti teollisuuden ja rakentamisen alat.

–  Erityisesti isot firmat pitävät pieniä pankkeinaan rikkomalla maksuehtolakia, Suomen Yrittäjien lainsäädäntöasioiden päällikkö Tiina Toivonen sanoo tiedotteessa.

Yrittäjien toiveena on, että hallitus ryhtyisi toimiin maksuehtolain muuttamiseksi, jotta pienyritysten maksukykyä saataisiin turvattua.

–  Myös lyhyemmät maksuaikojen viivästykset voivat aiheuttaa yrityksille ongelmia, koska palkat, verot ja muut kulut juoksevat, Toivonen toteaa.

Yritysten edustajien mukaan maksuaikojen pidentäminen on ollut kasvava trendi viimeisten kahden vuoden aikana. Yleisimmin maksuaikoja pidentävät suuret yritykset, mutta myös pienet yritykset ovat pidentäneet maksuaikojaan aiempaa useammin.

Suuri haitta pienille yrityksille

Pitkittyneet maksuajat ovat haitallisia pk-yrityksille. Jos maksuaika venyy yli 30 päivän, koituu siitä haittaa yli 60 prosentille yrityksistä, Suomen Yrittäjät kertoo. Jopa 82 prosenttia yrityksistä kärsii taloudellista haittaa, jos maksuaika venähtää yli 60 päivän.

–  On arvioitu, että neljännes konkursseista johtuu siitä, että yritys ei saa rahojaan ajallaan. Olemme nähneet viime aikoina ennätyskorkeita konkurssilukuja ja arvioimme määrän vielä pysyvän korkealla tasolla ainakin tämän vuoden, Toivonen sanoo.

Yrittäjägallupiin vastasi maaliskuussa 1  128 pk-yritysten edustajaa.

Juttua päivitetty 10.5.25 kello 10.38 kauttaaltaan lisätiedoin. 
 

Tuoreimmat aiheesta

Yritykset ja brändit