Yön kauhujen keikka – kitaristi heitettiin lavalta, Suvi Teräsniska soitti tamburiinia ja itki

Yö-yhtyeen laulaja Olli Lindholm muisteli Radio Suomipopin haastattelussa yhtyeen historian kamalinta esiintymistä.

Yön nokkamies Olli Lindholm paljasti radiohaastattelussa yhtyeensä lähes 35-vuotisen historian kamalimman keikan.

Bändin 2007–2008 talvella tekemä Lapin-kiertue ei sujunut onnellisten tähtien alla ja kaikki kulminoitui viidennellä keikalla Äkäslompolossa.

– Basisti Jukka Lewis ilmoitti pari tuntia ennen kiertueen ensimmäistä keikkaa Ylläksellä kärsivänsä pahoista vatsakivuista. Basisti joutui sairaalaan ja kosketinsoittajamme otti basson haltuunsa, Lindholm muistelee haastattelussa.

– Kaksi-kolme ensimmäistä keikkaa sujuivat hyvin, mutta kun soitto uudella kokoonpanolla sujui mallikkaasti, kurikin pääsi lepsumaan ja alkoholi maistumaan.

Kiertueen viides keikka Äkäslompolossa oli Lindholmin mukaan melkoinen katastrofi.

– Kitaristimme ja rumpalimme olivat tosi humalassa. Lopputulos oli se, että kun meiltä puuttui basisti, niin pianisti soitti pianoa, rumpali hakkasi humalassa rumpuja, kitaristi heitettiin pois lavalta pois ja Suvi Teräsniska lauloi, soitti tamburiinia ja itki, Lindholm muistelee.

– Suvi oli niin surullinen siitä kaikesta, että hän lauloi taustoja ja itki. Se oli kyllä todella koominen koko homma, Lindholm muistelee naureskellen tragikoomista esiintymistä.

Vuonna 1981 perustettu Yö juhlii ensi vuonna 35-vuotista taivaltaan. Kuuntele Olli Lindholmin haastattelu kokonaisuudessaan Radio Suomipopin nettisivuilta.

Lue myös:

    Uusimmat