Vanhojen osakeasuntojen hinnat ovat nousseet Etelä-Suomessa vuoteen 2015 verrattuna noin 14 %. Tämä luonnollisesti tarkoittaa myös sitä, että haettujen asuntolainojen suuruudet ovat kasvaneet.
Tilastokeskuksen mukaan juuri pääkaupunkiseudun asuntokunnilla on eniten asuntolainaa, joka oli vuonna 2020 keskimäärin noin 106 000 euroa. Asuntolainan määrällä on merkittävä vaikutus velkaantumisessa, vaikka se on lainan myöntämisen hetkellä mitoitettu lainanhakijan taloudelliseen tilanteeseen sopivaksi. Näissä tilanteissa moni ottaa kuitenkin liian suuren lainan, liian pitkällä maksuajalla, saadakseen lainan kuukausittaisen lyhennyserän omaan taloudelliseen tilanteeseen sopivaksi.
Tämä voi kuitenkin johtaa siihen että asuntolainan lyhentäminen vie leijonanosan tuloista, eikä rahaa välttämättä jää riittävästi muuhun elämiseen. Tämä voi puolestaan johtaa ylivelkaantumiseen ja maksuhäiriöihin.
Elintasoa ylläpidetään muilla lainoilla ja luotoilla
Kun omat tulot eivät riitä, voi houkutus ylläpitää elintasoa pikavipeillä, kulutusluotoilla, luottokorteilla ja muilla osamaksuilla olla suuri. Tämä kuitenkin johtaa siihen, että oma talous voi mennä vieläkin huonommaksi kun joudutaan lyhentämään useampaa lainaa yhtä aikaa.
Takuusäätiön mukaan monella maksuvaikeuksiin joutuneella on asuntolainan lisäksi myös pankin tarjoamia kulutusluottoja ja luottokortteja. Muiden luotonmyöntäjien tarjoamiin pikavippeihin ja muihin luottoihin turvaudutaan yleensä silloin, kun oman pankin rahahanat menevät kiinni. Tämän vuoksi pankeilla voisikin olla hyvät mahdollisuudet puuttua asiakkaiden ylivelkaantumiseen jo hyvin varhaisessa vaiheessa, tarjoamalla esimerkiksi yhdistelylainoja.
