Yli kaksi ja puoli vuotta Afganistanissa virunut yhdysvaltalaisinsinööri vapaaksi – Taleban sai vaihdossa elinkautiseen tuomitun huumekauppiaan

3:54
Katso myös: Taleban nousi Afganistanissa valtaan vuosi sitten: "Taloudellinen romahdus on ollut todella suurta"

Afganistanissa ääriliike Taleban on vapauttanut yhdysvaltalaisen insinöörin, jota oli pidetty vankina tammikuusta 2020 lähtien. Vaihtokaupassa Yhdysvallat vapautti afganistanilaisen heimojohtajan, jota oli pidetty vankina vuodesta 2005 asti.

Vaihto tapahtui Talebanin mukaan Kabulin lentokentällä.

Insinööri Mark Frerichs, 60, oli työskennellyt BBC:n mukaan Kabulissa kymmenen vuotta, kunnes hänet siepattiin. Häntä Taleban piti hallussaan 31 kuukautta. 

Vaihtokaupan toinen osapuoli, Talebanin liittolainen Bashir Noorzai, puolestaan tuomittiin Yhdysvalloissa huumekaupasta elinkautiseen vankeuteen vuonna 2005.

"Vuosien väsymättömän työn tulos"

Tiedon Frerichsin vapautumisesta vahvistaa myös Valkoinen talo. Uutistoimisto Reutersin mukaan Yhdysvaltain hallinnon virkailija sanoi, että Frerichs vaikuttaa olevan vakaassa terveydellisessä tilassa.

– Hänen vapauttamisensa on huipentuma hallitustemme ja muiden kumppanihallitusten omistautuneiden virkamiesten vuosien väsymättömälle työlle, ja haluan kiittää heitä kaikesta tästä ponnistelusta, presidentti Joe Bidensanoo lausunnossaan.

Bidenin mukaan Frerichsin vapautuminen vaati vaikeita päätöksiä, joita hän ei ottanut kevyesti. Hallinnon virkailija kertoi tiedotustilaisuudessa viranomaisten arvioineen, että Noorzain vapauttaminen ei muodostaisi lisääntynyttä riskiä amerikkalaisille.

Bidenin mukaan Yhdysvaltojen velvollisuus on tehdä kaikkensa, jotta Yhdysvaltain kansalaisia pystytään vapauttamaan ympäri maailmaa, kuten Burmasta, Haitilta ja Venäjältä.

Talebanin hallintoa ei ole tunnustanut kukaan

Frerichs on entinen Yhdysvaltain laivaston jäsen, ja hänen kohtalonsa on ollut merkittävä asia Yhdysvaltojen ja Talebanin suhteiden parantamisessa. Talebanin hallintoa ei ole toistaiseksi tunnustanut yksikään maa.

Biden sanoi tammikuussa, että Talebanin tulee välittömästi vapauttaa Frerichs ennen kuin ääriliike voi odottaa minkäänlaista harkintaa legitiimipyrkimyksissään.

– Tästä ei voida neuvotella, Biden linjasi.

Tiettävästi ainakin yksi amerikkalainen on vielä Talebanin hallussa.

Taleban nousi takaisin valtaan Afganistanissa, kun Yhdysvallat vetäytyi maasta reilu vuosi sitten.

Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja