Yli 40 vuotta vanha murhatapaus selvitettiin – apuna DNA-teknologia, jolla tutkitaan pilaantunutta ruokaa

Yhdysvaltalaisen televisioyhtiö CBS:n mukaan 12-vuotiaan teksasilaisen tytön murha vuodelta 1979 pysyi selvittämättömänä, kunnes poliisi sovelsi tapauksen tutkinnassa M-Vac-nimistä teknologiaa.

NBC:n mukaan 12-vuotias Lesia Michell Jackson kuristettiin kuoliaaksi syyskuussa 1979, ja murhaaja pysyi selvittämättömänä tähän päivään saakka. DNA-teknologian avulla kuitenkin selvisi, että murhaaja oli teloitettu toisesta rikoksesta jo aiemmin.

Katosi uimareissulla

Jackson katosi mentyään uimaan Conroen lähiössä, missä asui. Jackson oli uimassa läheisellä järvellä sukulaistensa ja ystäviensä kanssa. Conroe sijaitsee noin 65 kilometri päässä Texasin suurimmasta kaupungista Houstonista.

Jacksonin silmälasit löytyivät seuraavana päivänä, ja ruumis löytyi kuusi päivää katoamisen jälkeen. Paikallinen öljykentällä työskennellyt mies löysi ruumiin lähellä öljyputkea läheisestä tiheästä metsästä. Ruumiinavauksessa todettiin, että tyttöä oli käytetty seksuaalisesti hyväksi ennen kuolemaansa.

Viime lokakuussa uutta tekniikkaa käytettiin todistusaineistoon, jota uskottiin olevan tytön ruumiin vaatteissa. Huhtikuussa DNA saatiin selville ja se lähetettiin FBI:n tietokantaohjelmaan analysoitavaksi.

DNA täsmäsi epäiltyyn

Tietokantaohjelma tunnisti henkilöllisyydeksi 47-vuotiaaseen Gerald Casey- nimisen miehen, joka asuu samaisessa Conroen kaupungissa. Tieto varmennettiin vielä verikokeilla ja data täsmäsi täysin Caseyn DNA:han.

Kun murhaajaa alettiin etsiä, viranomaiset huomasivat, että hän olikin jo teloitettu. Casey oli ampunut paikallisen naisen ryöstön yhteydessä vuonna 1989. Kuolemanrangaistus on käytössä 27 osavaltiossa Yhdysvalloissa, ja Texas on yksi niistä.

M-Vac- teknologia on yhdistelmä-DNA-tekniikkaa, jolla geneettistä materiaalia voidaan eristää, yhdistellä ja siirtää toiseen organismiin. Alun perin tekniikka on kehitetty pilaantuneen ruoan tutkimiseen.

Murhaajan henkilöllisyys pystyttiin todistamaan uuden teknologian avulla. Montgomery Countyn poliisista kerrotaan, että tapausta tutkittiin vuosikymmeniä.

Poliisilaitos kertoo tapauksen olevan vanhin, jonka he ovat selvittäneet. Poliisilaitoksen mukaan tapaus osoittaa, että uuden teknologian avulla vaikeatkin ratkaisemattomat tapaukset voivat selvitä.

Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja