Yli 18 vuotta vanha henkirikos tänään käräjillä – 5 outoa yksityiskohtaa

Pirkanmaan käräjäoikeus aloittaa tänään vuonna 1993 Kangasalta kadonneen Raija Juutilan murhan käsittelyn.

Oikeudessa puidaan, syyllistyikö Juutilan katoamisenaikainen avomies henkirikokseen. Juttu on poikkeuksellinen, sillä Juutilan ruumiin jäänteet löytyi viime jouluna vuosien etsintöjen jälkeen. Ruumis oli kaivettu pian katoamisen jälkeen teollisuuskiinteistön alueelle Kangasalla. Kiinteistön omistaa murhasta epäilty 66-vuotias mies.

Tapauksessa on useita outoja yksityiskohtia, eikä murhasyytteiden ajaminen ole jutun syyttäjänkään mielestä mikään läpihuutojuttu.

1 Epäilty kiistää

Epäilty on poliisille kiistänyt rikoksen. Siinä ei vielä ole mitään poikkeuksellista. Erikosta kiistämisessä on kuitenkin se, että poliisin mukaan epäilty osoitti itse viime joulukuussa kartalta paikan, josta Juutilan ruumista kannattaa kaivaa. Tämä tapahtui epäillyn ollessa tutkintavankeudessa, samana päivänä kun epäilty täytti 66 vuotta. Mikä sai 18 vuoden ajan syyttömyyttään vannoneen miehen pyytämään juttutuokiota poliisin kanssa? Kiistämisen perusteet selvinnevät oikeudenkäynnin alussa.

2 Kadonneet päiväkirjat

Poliisin mukaan Raija Juutilan ruumiin löytöpaikan lähistöllä oli kaivettu useitamuitakin kuoppia. Kevään aikana poliisi on tehnyt alueella kaivantoja etsien muun muassa Raija Juutilan katoamisaikaisia päiväkirjoja. Mitään ei ole kuitenkaan löytynyt, kertoi poliisi MTV3 Uutisille maaliskuussa. Juutila tiedettiin säntilliseksi ihmiseksi, joka kirjoitti päiväkirjaansa lähes päivittäin. Tähän asti löydetyissä päiväkirjoissa on kuitenkin merkintöjä ainoastaan keväälle 1993. Löytyisikö päiväkirjoista jotain, mikä toisi selvyyden teon motiiviin?

3 Oudot lehti-ilmoitukset

Poliisi on pyytänyt selvitystä heinäkuussa 1993 Aamulehdessä julkaistuista lehti-ilmoituksista, joita se epäilee murhasta epäillyn avomiehen kirjoittamiksi. Ilmoituksia on kaksi, joista toisessa haetaan työntekijää ja toisessa hellää ja tasokasta emäntää. Poliisi on pyytänyt lehti-ilmoituksiin vastanneita naisia ilmoittautumaan ja kertomaan tietonsa epäillyn katoamisenaikaisesta käyttäytymisestä. Tiettävästi poliisi on tavoittanut ainakin osan naisista.

4 Rahat

Epäilty on kangasalainen yrittäjä, joka on jatkanut normaalisti elämäänsä Juutilan katoamisen jälkeen aina viime marraskuiseen vangitsemiseensa asti.

Hän on väittänyt Raija Juutilan kadonneen mukanaan hänen yritykselleen kuuluvat 35 000 markkaa. Poliisi on selvittänyt, ettei yhtiön tililtä ole kadonnut kyseistä summaa Juutilan mukana. Miksei poliisi huomannut asiaa heti?

5 Motiivi

Poliisi ei ole kertonut julkisuuteen, mitä se epäilee teon motiiviksi. Poliisin käräjäoikeudelle esittämästä vangitsemisvaatimuksesta selviää kuitenkin, että vielä syksyllä poliisi arveli . Poliisin mukaan Juutila oli lähdössä suhteesta, ja mies pelkäsi menettävänsä sen seurauksena sekä yhtiönsä että kotinsa. "Ruumiin hävittäminen ja huomattavan taloudellisen hyödyn tavoittelu osoittavat tekijän suunnitelleen tekonsa vakaasti harkiten", jutun tutkinnanjohtaja Jari Kinnunen toteaa vangitsemisvaatimuksessa.

Syyttäjä vaatii miehelle rangaistusta murhasta, josta ainut mahdollinen tuomio on elinkautinen rangaistus. Juttua puidaan Pirkanmaan käräjäoikeudessa neljä päivää: 25.-27.4 ja 2.5.

Lue myös:

    Uusimmat