Yle: Vasemmistoliiton toiminnanjohtajan perustamalta Twitter-tililtä jaettiin väkivaltaa ihannoivia viestejä

Vasemmistoliiton läntisen alueen toiminnanjohtajan Misha Dellingerin perustamalta Twitter-tililtä on jaettu väkivaltaa ihannoivia viestejä, kertoo Yleisradio.

Nyt jo poistetun @huggywuggy2-tilin viestejä on levitetty kuvakaappauksina.

Viesteissä kutsutaan muun muassa perussuomalaisia fasisteiksi ja kannatetaan ilmastonmuutoksen kieltäjien ampumista. Kiistanalaiset viestit on lähetetty vuosina 2016 ja 2017.

Dellinger on myöntänyt perustaneensa tilin vuonna 2010, jolloin hän ei ollut vielä vasemmistoliiton palveluksessa.

Dellinger väittää muiden kirjoittaneen viestit

Puoluesihteeri Mikko Koikkalainen sanoo Ylelle keskustelleensa asiasta Dellingerin kanssa. Dellinger oli Koikkalaisen mukaan kertonut luovuttaneensa tilin kahdelle muulle henkilölle, jotka olisivat kirjoittaneet viestit.

Dellinger on ollut vasemmistoliiton läntisen alueen toiminnanjohtajana vuodesta 2018. Hän on ollut puolueen kuntavaaliehdokkaana vuosina 2012 ja 2017.

Puoluesihteeri sanoo Ylen mukaan, ettei pidä tarpeellisena jatkaa asian selvittelyä. Dellinger ei vastannut STT:n soittopyyntöön.

Lue myös:

    Uusimmat