Yle: Toimimme viranomaisen päätöksen mukaan

Yleisradioyhtiössä yllätyttiin viestintäviraston päätökseen kieltää Veikkauksen peliarvontojen esittäminen yhtiön kanavilla.

Ylen viestintäjohtaja Reija Hyvärinen sanoi, että Ylen ja Veikkauksen yhteistyö on jatkunut vuosikymmeniä. Yle ehti lähettää Lotto-arvontoja 42 vuotta.

– Suomalaisessa yhteiskunnassa on yleisesti katsottu, että kansallisen rahapeliyhtiön ja yleisradioyhtiön yhteistyö on hyväksi suomalaisille ja suomalaiselle yhteiskunnalle, Hyvärinen sanoi.

Hyvärinen ei halunnut kertoa, kuinka paljon Veikkaus maksoi Ylelle vuosittain rahapelilähetyksistä. Julkisuudessa on puhuttu, että Ylen ja Veikkauksen arvo on noin kolme miljoonaa euroa.

– Kaikki tällaiset sopimukset ovat merkittäviä. Sanoisin, että rahallisen arvon lisäksi tässä on kyse ennen muuta yleisösuhteesta ja Ylen kyvystä palvella suomalaisia. Nämä arvontaohjelmat ovat suomalaisten rakastamia ohjelmia kaikki.

Viestintävirasto kielsi tänään antamallaan päätöksellä Yleä lähettämästä Veikkauksen rahapeliarvontoja televisiokanavillaan. Päätös astuu voimaan syyskuun lopussa.

– Nyt tämän päätöksen jälkeen Yle luonnollisesti toimii viranomaisen päätöksen mukaan, Hyvärinen sanoi.

Lue myös:

    Uusimmat