Ylen mukaan Tuntematon sotilas -elokuvassa näytelleet Paula Vesala ja Marketta Tikkanen haluavat osoittaa oman tukensa Louhimiehen ohjaustavoista kertoneille naisille.
VIDEO: Yleisön suosikki-palkintoa noutanut Louhimies herkistyi anteeksipyyntöpuheensa päätteeksi
Ohjaaja Aku Louhimiehen Tuntematon sotilas -elokuvassa esiintyneet Paula Vesala ja Marketta Tikkanen ovat lähettäneet yhteisen tiedotteen koskien Louhimiehen työtapoja, kertoo Yle. Tiedotteen mukaan sekä Vesala että Tikkanen ovat kokeneet vastaavia asioita, mitä Louhimiehen ohjaustavoista viime maaliskuussa kertoneet naiset ovat nostaneet esiin.
– Haluamme osoittaa tukemme Aku Louhimiehen työtavoista kertoneille naisille, koska valitettavasti olemme Tuntemattoman sotilaan kuvauksien yhteydessä kokeneet vastaavia asioita kuin mistä kahdeksan naisnäyttelijää ovat julkisuudessa kertoneet.