Yle: Naisleijonien tähtipelaaja lähti ystävänsä häihin kesken MM-kisojen – joukkuekaveri kertoi tehneensä täysin erilaisen ratkaisun

Suomi hävisi lauantaina USA:lle tylyin lukemin.

Suomen naisten jääkiekkomaajoukkueen kärkihyökkääjä Susanna Tapani ei ollut Naisleijonien kokoonpanossa lauantain MM-kisaottelussa Yhdysvaltoja vastaan. Yle kertoi tietojensa pohjalta, että Tapani oli saanut Suomen valmennukselta vapaapäivän ja lähtenyt Tanskasta ystävänsä häihin.

– Se on henkilökohtainen asia, ja en ota kantaa siihen enempää, Suomen päävalmentaja Juuso Toivola kommentoi Ylelle.

Toivola jatkoi vaiteliaalla linjalla, kun Yle esitti jatkokysymyksen tähtipelaajan poissaoloon liittyvistä arvovalinnoista.

–  Se on meidän joukkueemme sisäinen keskustelu, ja olemme sen käyneet, ja me seisomme sen takana, Toivola sanoi.

Tapani on joukkueen mukana maanantaina, kun Naisleijonat kohtaa MM-jäällä Japanin.

Meeri Räisänen teki erilaisen valinnan

Naisleijonien maalivahti Meeri Räisänen oli lauantaina myös samanlaisen dilemman äärellä kuin Tapani. Räisänen kertoi USA-ottelun jälkeen Twitter-tilillään jättäneensä isänsä 60-vuotissyntymäpäiväjuhlat väliin MM-turnauksen vuoksi.

– Hyvää 60-vuotissynttäriä iskä! Harmi, kun en ole siellä juhlimassa teidän läheisteni kanssa pyöreitäsi, Räisänen kirjoittaa Twitter-tilillään.

Räisäsen julkaisu kirvoitti nopeasti keskustelun siitä, oliko julkaisu piikittelyä häihin poistuneelle Tapanille. Räisänen antoi asiasta oman lausuntonsa.

– Onnitteluun juhlapäivänä mulla on oikeus ilman linkitystä toisen henkilön toimintaan. Tottakai olisin halunnut olla läheisteni kanssa isona päivänä, Räisänen kommentoi.

Lue myös:

    Uusimmat