Yle: Käyttövoimaveron poistaminen nostaisi dieselin hintaa 26 sentillä per litra – myös Autoliiton toimitusjohtaja esitti huolensa
Ylen mukaan monilla on virheellinen käsitys dieselin käyttövoimaveron vaikutuksesta polttoaineen hintaan. Se kertoo, että verosta luopuminen ei laskisi loppuhintaa, vaan nostaisi sitä.
Dieselautojen käyttövoimaveron poistamiseen tähtäävä kansalaisaloite on kerännyt pian lähes 100 000 allekirjoitusta. Se on valtaisa määrä aloitteelle, joka luotiin eilen maanantaina. Autoliiton toimitusjohtajan Pasi Niemisen mukaan se kertoo ennen kaikkea auton merkityksestä suomalaisille.
Aloitteessa kerrotaan, että käyttövoimaveron perusteena oleva käyttökustannusten tasaus ei toteudu bensiini- ja dieselpolttoainetta käyttävien autojen välillä dieselin nousseen hinnan vuoksi.
Diesel on paikoitellen ollut kalliimpaa kuin 95-oktaaninen bensiini.
Verokevennys poistuisi
Ylen analyysin mukaan käyttövoimaveron poistaminen tulisi nostamaan dieselin hintaa sen loppukäyttäjälle eli suomalaiselle autoilijalle, sillä käyttövoimaverolla ei tasata polttoaineiden välisiä hintaeroja, vaan eroja niiden verotuksessa.
Suomessa dieselin verotusta on kevennetty 25,95 sentillä litraa kohden. Mikäli käyttövoimavero poistuisi, poistuisi silloin Ylen mukaan myös veroetu, ja dieselin litrahinta pomppaisi yli 1,80 euron.
– Polttoaineasemalla 55 litran tankkauskerta tulisi maksamaan dieselautoilijalle 14,30 euroa enemmän kuin nyt rippumatta siitä, mihin hintaan dieseliä milläkin asemalla myydään, Ylen analyysissa kerrotaan.
Polttoaineveroja korotettu vuoden 2011 jälkeen neljä kertaa
– Käyttövoimaveron poisto on houkutteleva ajatus, mutta sitä ei pidä tehdä polttoaineveroa korottamalla. Viimeksi kun käyttövoimaveroa alennettiin, nousi dieselpolttoaineen vero alveineen 13 sentillä litralta, toimitusjohtaja Nieminen toteaa Autoliiton tiedotteessa.
Polttoaineveroja on korotettu vuoden 2011 jälkeen jo neljä kertaa ja joka kerralla dieselpolttoaineesta maksettava vero on noussut enemmän. Tämä on aiheuttanut dieselin ja bensiinin hintaeron kaventumista.
Bensiinin vero on noussut vuoden 2012 tasosta arvonlisäveroineen noin 6,5 senttiä litralta ja dieselin vero reilut 7,5 senttiä litralta. Vuoden 2011 tasosta bensiinin hintaan on tullut arvonlisäveroineen 9,4 senttiä lisää veroa kun taas dieselin vero on noussut peräti 20,6 senttiä litralta.
Autoliitto muistuttaa, että vaikka käyttövoimavero kulkee kansan suussa dieselveron nimellä, kerätään sitä myös sähkö- ja kaasuautoista sekä pistokehybrideistä eli kaikista, jotka käyttävät muuta kuin bensiiniä polttoaineena.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää