Vanhemmat kiukustuivat, kun yläkoululaisten vessaksi rakennettiin unisex-vessa.
Vanhemmat syyttävät Isossa-Britanniassa sijaitsevaa Hartlepoolin koulua hankaluuksien kerjäämisestä. Vanhempien kiukku johtuu unisex-vessasta, joka rakennettiin yläkoululaisia varten. Dyke House Sports and Technology Collegen uusi vessa on tarkoitettu sekä poikien että tyttöjen käyttöön.
Kahden lapsen äiti Lynsey Smithin, 32, poika käy kyseistä koulua. Jos hänellä olisi tytär, ajatus oman lapsen päästämisestä unisex-vessaan tuntuisi hänestä oudolta. Esimerkiksi kuukautisten aikaan poikien parveileminen ympärillä olisi hänestä liikaa.
– Ja mikäli koululaiset seurustelevat, he saattavat päätyä vessoihin. Se on todella hankaluuksien kerjäämistä, Smith sanoo.
Toisen koululaisen äiti on tehnyt valituksen asiasta koululle ja kunnanvaltuutetulle. Nainen avautui kiukustaan Facebookissa.
– Tyttäreni sanoi, ettei hän suostu menemään koulun vessaan seuraavaan neljään ja puoleen vuoteen, äiti kirjoitti.
Koulu puolustaa uusia vessoja kutsumalla niitä uuden vuosituhannen vessoiksi. Henkilökunta tarkkailee vessoja monitoreiden avulla. Niiden uskotaan myös ratkaisevan tupakkaongelman, jolla on tapana muodostua valvomattomiin nurkkauksiin, kuten vessoihin.
Rehtori Andrew Jordonin mukaan kaksi vanhempaa on valittanut vessoista, mutta he ovat muuttaneet mielipiteensä sen jälkeen kun heidät kutsuttiin katsomaan tiloja.
– Vessat ovat hyvin erillään toisistaan ja niissä on kaikissa yksilölliset kopit, joissa on ovet lattiasta kattoon. Jokaiselle luokkavuodelle on omat vessansa, joissa on kolme vessaa tytöille ja kolme pojille, Jordon puolustaa.
Lue myös:
MTV3/Helmi
Lähde: dailymail.co.uk
Kuvat: Shutterstock
Uusimmat
-
23:12
Ammuskelu Tukholmassa lähellä vilkasta urheilukenttää – nuori mies kuoli
-
22:15
Estonia-onnettomuuden pelastusoperaation johtaja muistelee kohtalokasta yötä: "Ei olisi uskonut, että sellaista tapahtuu"
-
22:09
Maaleja mättävä kyläseura järkyttää Espanjan jalkapalloa – nappasi La Ligan kärkipaikan Real Madridilta ja Barcelonalta
-
22:02
Sanna Marinilla jälleen uusia työkuvioita – kirjoitti sopimuksen ulkomaisen manageritoimiston kanssa
-
21:39
Kansalaisaloite Venäjän konsulaatin lakkauttamiseksi Ahvenanmaalla sai allekirjoitukset täyteen, mutta ei tule etenemään eduskunnassa
-
21:27
Liiga-ilta tarjosi kuohuttavia käänteitä – Kärpiltä dramaattinen loppu, jumboseura vaihtui
-
21:20
Artisti Pink heitti ympärileikkauksia kritisoineen katsojan ulos konsertistaan: "Tunnetko itsesi nyt hyväksi?"
-
21:19
Lakers-legenda paljasti yllättävän haaveensa – "Voisin todella harkita"
-
21:04
Koulukiusaaminen vei 15-vuotiaan Olivian hengen – äiti toivoo, että nuoria kuunneltaisiin
-
20:48
Raju taklaus pysäytti SM-liigassa – tähtipuolustaja talutettiin jäältä: "Nyt taitaa käydä pahasti"
-
20:45
Espanjan parlamentti ei kelpuuttanut konservatiivipääministeriä
-
20:30
Olli Salo poltti päreensä: Tappara iski kiistanalaisen johtomaalin – menikö tämä tuomio oikein?
-
20:16
Pelle Heikkilä näyttelee Estonia-sarjassa – lämpötila oli kuvauksissa pahimmillaan 60 astetta: "Onneksi olen suomalainen ja ollut paljon saunassa"
-
20:15
Mehiläinen: Julkisesta palvelusta ei ole apua työterveyden 3,5 miljoonan sairaanhoitokäynnin helpottamiseksi – tyrmää arvion "turhista käynneistä"
-
20:10
HJK:n nuorelta tähtikiiturilta hämmästyttävä maali – jalkapallon Suomen mestaruus ratkeamassa
-
20:05
Amber hyppäsi poikansa kaulaan jalkapallo-ottelun jälkeen ja herätti someraivon
-
20:00
Näin ilmaston roima lämpeneminen mullistaa hiihtoa Suomessa ja Lapin laskettelukeskuksissa: "Meidän on keksittävä toisia vaihtoehtoja"
-
19:55
IS: Kadonneen Rasmus Takaluoman etsinnöissä uusi käänne – poliisi aikoo tutkia "kiinnostavia" kohteita joessa tarkemmin
-
19:45
Elokuvantekijä huijasi ilmaistyövoimaa ja maalaili miljoonatuottoja – puliveivarilla oli budjetista satojentuhansien sijaan koossa vain pari tonnia
-
19:44
Kultaleijona räpeltää SM-liigassa – nyt oli selostajallakin huomautettavaa
-
Lataa lisää