Yksin ei kannata jäädä tänäkään vuonna – THL listasi ohjeet turvalliseen joulun viettoon

Joulukuun juhlat kannattaa suunnitella mahdollisimman turvallisiksi hyvissä ajoin, ohjeistaa Terveyden ja hyvinvoinnin laitos.

– Jouluna läheisten kanssa vietetty aika on tärkeää, eikä yksin kannata jäädä tänäkään vuonna. Nyt on kuitenkin hyvä juhlia samassa tilassa vain läheisimpien ihmisten kanssa ja käyttää luovuutta muiden tapaamisessa. Ikääntyneiden läheisten kohdalla on tärkeää noudattaa heidän toiveitaan joulunvietosta, sanoo THL:n johtaja Mika Salminen. 

Joulukuun juhlien järjestämisessä tulee muistaa samat periaatteet kuin muulloinkin korona-aikana. Tärkeintä on noudattaa hyvää käsi- ja yskimishygieniaa ja yrittää huolehtia turvaväleistä. Kasvomaskia voi käyttää, jos siltä tuntuu. Koronatestiin tulee hakeutua sopivien oireiden ilmaantuessa ja oireisena pysyä muuten kotona.

Loppuvuoden juhlien suunnittelussa kannattaa varautua siihen, että epidemian tilanne saattaa nopeasti vaihdella alueellisesti. Epidemian leviämisvaiheessa olevat kunnat voivat suositella rajoituksia myös yksityistilaisuuksien osallistujamääriin. 

– Ohjeita noudattamalla jokainen voi vaikuttaa taudin leviämiseen ja suojella sekä omaa että muiden terveyttä, Salminen sanoo.

Muista nämä:

Keskustele juhlapyhien viettämisestä läheisten kanssa etukäteen. Yhdessä kannattaa sopia, miten järjestätte mukavan juhlan mahdollisimman turvalliseksi kaikille.

Juhli alle 10 hengen ryhmissä, mieluiten kotona läheisimpien ihmisten kanssa. 

Jos päätät lähteä kyläilemään, mieti, olisiko yöpyminen hotellissa mahdollista.

Jos sinulle tulee oireita, älä osallistu kokoontumiseen tai peru järjestämäsi kokoontuminen ja hakeudu testiin.

Muista huolellinen käsi- ja yskimishygienia myös joulukiireiden keskellä. Muistuta myös mahdollisia vieraita käsienpesusta ja tarjoa riittävästi käsidesiä. 

Varmista, että omassa ja läheistesi puhelimissa on Koronavilkku-sovellus.

Ideoita turvalliseen joulun aikaan:

Vältä kiire ja tungokset. Hoida juhlaostokset kauppojen ruuhka-aikojen ulkopuolella tai tilaa paketit ja kauppakassit suoraan kotiin.

Unohda kaappien nuohous ja panosta joulusiivouksessa sen sijaan pintojen desinfioimiseen ja käsihygieniaan.

Älä turhaan juokse paikasta toiseen. Etäyhteyksien avulla eri puolilla maata ja maailmaa asuvia läheisiä voi tavata rennosti vaikka saman päivän aikana. Käytä säästyvä aika sinulle mieluisampaan tekemiseen!

Käytä mielikuvitusta ja järjestä hauskoja juhlahetkiä etänä: suvun yhteisen jouluaterian voi jakaa etäyhteyksin, porukalla voi pitää joululauluillan verkossa, äänestää parhaan konvehdin tai kokoontua uudenvuodenvastaanotolle. 

Ulkoilu on hyvä tapa viettää aikaa muiden kanssa turvallisesti myös juhlapyhinä. Yhdessä voi käydä vaikkapa haudoilla tai reippailla jouluvaloja ihastelemaan.

Yllätä riskiryhmäläinen oven taakse kuljetetulla herkkuruoalla. Digiosaaja voi ilahduttaa tietotekniikkaan totuttelevaa antamalla joululahjaksi apua etäyhteyksien harjoittelussa.

Pyydä joulupukkia jättämään lahjasäkki ulos. Pukkia voi tervehtiä ikkunasta tai ulkona etäisyyden päästä. Nyt kannattaa halailla ja laulaa vain läheisten kesken. 

Muista television ja radion tunnelmalliset jouluohjelmat. Suuntaa sohvalle ja rentoudu: erityisesti tänä vuonna laiskottelu on sallittua!

Lue myös:

    Uusimmat