Yksi ylioppilas ylsi yhdeksään laudaturiin

Ylioppilaslakki, Fredrikson
Copyright MTV Oyj, 2006
Julkaistu 16.05.2008 11:23(Päivitetty 18.05.2008 13:26)

Kevään kirjoituksissa on yksi yhdeksän laudaturin ylioppilas. Hän opiskelee Helsingin Suomalaisessa Yhteiskoulussa. Edellisen kerran yhdeksän laudaturin ylioppilas lakitettiin vuonna 1999.

Kevään kirjoituksissa on ennätysmäärä usean laudaturin ylioppilaita. Neljä opiskelijaa kirjoitti kahdeksan ällää ja peräti 31 sai seitsemän laudaturia.

Ylioppilastutkintolautakunnan pääsihteeri Anneli Roman kertoo, että laudatur-ylioppilaiden suuri määrä kielii reaaliaineiden vetovoiman kasvusta. Kokelas voi nykyisin kirjoittaa jopa kuusi reaaliaineen koetta, jos hän suorittaa ylioppilastutkinnon hajautetusti kolmella eri kerralla. Ennen vuotta 2006 reaalikokeita oli vain yksi.

Kaikkiaan kevään ylioppilaskirjoitukset on läpäissyt vajaat 29 000 opiskelijaa. Noin tuhat ei kuitenkaan saa vielä lakkia, sillä heidän lukio-opintonsa ovat yhä kesken. Reputtaneita oli noin 2200.

(MTV3-STT)

Tuoreimmat aiheesta

Kotimaa