Yksi suurimmista ilmahyökkäyksistä pitkään aikaan – Venäjä iski ympäri Ukrainaa, video näyttää tuhot Odessassa

Valtava savupatsas: Venäjä iski ohjuksella ruokavarastoon Odessassa 0:47
Valtava savupatsas: Venäjä iski ohjuksella ruokavarastoon Odessassa.

Venäjän ohjus sytytti ruokavaraston tuleen Mustanmeren satamakaupungissa Odessassa eilen illalla, ukrainalaisviranomaiset kertovat uutistoimisto Reutersin mukaan.

Pääkuvan videolta on nähtävissä, että varasto on täysin tulessa ja siitä nousee valtava savupatsas. Iskussa loukkaantui viranomaisten mukaan kolme ihmistä.

Ukrainan mukaan Venäjä laukaisi maahan eilen illalla 16 ohjusta Odessan lisäksi muun muassa Harkovaan, Hersoniin ja Mykolajiviin.

Lisäksi Venäjä lähetti Ukrainaan 35 lennokkia, jotka Ukraina sanoi onnistuneensa torjumaan.

Ainakin viisi ihmistä kuitenkin loukkaantui Kiovassa lennokkien maahan tippumisen vuoksi.

Kyseessä oli yksi suurimmista ohjus- ja lennokkiryöpyistä sen jälkeen, kun Venäjä aloitti uuden ilmaiskukampanjansa 10 päivää sitten. Venäjän laajamittaisissa iskuissa siviilikohteisiin oli reilun kuukauden tauko.

Ukrainalaisviljelijä keksi uniikin keinon miinanraivaukseen 1:34
Ukrainalaisviljelijä keksi uniikin keinon miinanraivaukseen

Lue myös:

    Uusimmat