YK:n pääsihteeri järkyttyi Unkarin kovista otteista turvapaikanhakijoiden kohdalla

YK:n pääsihteeri Ban ki-moon sanoo olevansa järkyttynyt Unkarin poliisin harjoittamista voimatoimista maahan pyrkiviä turvapaikanhakijoita kohtaan, kertoo uutiskanava Al Jazeera

Unkarin poliisin kerrotaan ampuneen turvapaikanhakijoita vesitykeillä ja kyynelkaasulla.

Uutistoimistojen välittämissä kuvissa näkyy mellakoissa haavoittuneita turvapaikanhakijoita, myös lapsia.

Banin mukaan kohtelu on tuomittavaa eikä sitä voida hyväksyä.

Jännitteet purkautuivat Serbian Unkarin vastaisella rajalla, kun turhautuneet turvapaikanhakijat kiipesivät piikkilanka-aitojen yli Unkarin puolelle.

Poliisin ja turvapaikanhakijoiden välisissä mellakoissa loukkaantui myös 14 poliisia. Osa turvapaikanhakijoista heitteli poliisia kohti muovipulloja ja kiviä.

Kaaos kesti useita tunteja ja joukossa oli myös useita lapsia.

Ainakin neljän lapsen kerrotaan joutuneen eroon vanhemmistaan mellakoissa. Unkarin poliisi on ilmeisesti vienyt lapsia rajavartiolaitoksen tiloihin.

Ihmisoikeusjärjestö Amnestyn mukaan perheet ovat suunniltaan huolesta lastensa vuoksi.

– Vanhemmat ovat epätoivoisia ja haluavat lapsensa takaisin, järjestön edustaja sanoi.

– Ensin he ovat taittaneet traumaattisen matkan kodistaan ja joutuneet poliisin hyökkäyksen kohteeksi ja sitten lapset vielä joutuvat eroon ainoasta turvallisesta aikuisesta.

Unkari sulki rajansa vedoten siihen, että Serbia on turvallinen maa, minkä vuoksi se voi käännyttää Serbian puolelta Unkariin pyrkivät turvapaikanhakijat.

Punaisen Ristin edustajan mukaan Kroatiaan on kuluneen päivän aikana tullut tuhansia ihmisiä ja vaikuttaa siltä, että he muuttavat nyt kulkureittiään Unkarin päätöksen vuoksi.

Lue myös:

    Uusimmat