Yhteishaku alkaa tänään – tarjolla ennätysmäärä opiskelupaikkoja ja koulutusohjelmia

Ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen yhteishaku alkaa tänään kahdeksalta aamulla. Haku päättyy kahden viikon päästä keskiviikkona 16. syyskuuta kello 15, tiedottaa Opetushallitus.

Tänä syksynä yhteishaussa on tarjolla lähes 8 000 opiskelupaikkaa noin 300 eri koulutusohjelmassa. Molempia on nyt ennätysmäärä. Viime vuonna yhteishaussa tarjolla oli 6 700 opiskelupaikkaa noin 250 koulutuksessa.

Terveys- ja hyvinvointialoilla on eniten tarjolla olevia opiskelupaikkoja. Kaikista aloituspaikoista 62 prosenttia on varattu ensimmäistä korkeakoulupaikkaa hakeville.

Aloituspaikkojen määrän lisäämisellä halutaan nostaa koulutustasoa Suomessa. Pyrkimyksenä on, että vähintään puolet 25–34-vuotiaista suorittaisi korkeakoulututkinnon vuonna 2030.

Suurin osa suomenkielistä koulutusta

Suurin osa syksyn opintotarjonnasta on suomenkielisissä koulutusohjelmissa. Tarjonnassa mukana on 20 ammattikorkeakoulua ja viisi yliopistoa. Yliopistojen koulutuksista valittavana on 30. Niistä suuri osa on joko erillisiä maisterikoulutuksia tai suunnattu avoimen korkeakoulun opintoja suorittaneille.

Yhteishaussa opiskelupaikkaa hakevat voivat hakea enintään kuuteen eri hakukohteeseen. Kohteet on laitettava hakulomakkeella mieluisuusjärjestykseen.

Syksyn yhteishaussa mukana olevat korkeakoulut pyrkivät järjestämään valintakokeet kampuksilla koronaviruksen vaatiman turvallisuusohjeet huomioiden.

Syksyn yhteishaun tulokset julkaistaan viimeistään 27. marraskuuta.

Lue myös:

    Uusimmat