Yhdysvaltalaisdiplomaateilla nyt mystisiä oireita Wienissä: Muistuttaa "Havannan syndroomaa"

Itävalta ja Yhdysvallat tutkivat raportteja yhdysvaltalaisten diplomaattien ja muiden virkamiesten Wienissä kärsimistä terveysongelmista, jotka muistuttavat niin sanottua "Havannan syndroomaa".

Yhdysvaltalaislehti New Yorkerin mukaan syndroomasta aiemmin kärsineet ovat kokeneet outoja tuntemuksia äänistä ja paineesta päässään. Moni on kärsinyt esimerkiksi päänsäryistä, huimauksesta ja näköongelmista. Toistaiseksi selittämättömät hyökkäykset ovat aiheuttaneet jopa aivovaurioita.

Venäjän on epäilty olevan hyökkäysten takana. Tutkijoiden teorian mukaan hyökkäyksissä käytettäisiin mikroaaltoja.

Ensimmäiset vastaavat tapaukset raportoitiin Kuubassa vuonna 2016. Virkamiehet ovat kokeneet oireita myös esimerkiksi Kiinassa ja Venäjällä.

New Yorker kertoi perjantaina, että yli kaksikymmentä yhdysvaltalaista diplomaattia, tiedusteluviranomaista ja muita viranomaisia on kokenut Wienissä oireita sen jälkeen, kun Joe Biden astui presidentinvirkaan.

Lue myös:

    Uusimmat