Orlandosta tuli Yhdysvaltain historian pahin joukkomurha – "Näin, miten ihmisiä alkoi kaatua"

Lauantai-ilta orlandolaisella homoklubilla sai karmivan käänteen, kun yökerho muuttui Yhdysvaltain historian pahimman joukkoampumisen näyttämöksi.

Iskussa kuoli ainakin 50 ihmistä ja yli 50 haavoittui. Iskun taustalla oli ilmeisesti terrorismi, sillä äärijärjestö Isis ilmoitti sunnuntaina, että järjestön jäsen olisi tehnyt iskun.

Asiasta kerrottiin järjestön pyörittämällä nettisivustolla. Yhdysvaltain viranomaiset eivät tuoreeltaan vahvistaneet yhteyksiä Isisiin, vaikka tapausta tutkittiin alusta lähtien terroritekona.

Median siteeraamien viranomaislähteiden mukaan iskun olisi tehnyt vuonna 1986 syntynyt floridalaismies Omar Mateen, jonka vanhemmat ovat kotoisin Afganistanista.

Muun muassa uutiskanava CNN:n siteeraaman viranomaislähteen mukaan ampuja olisi soittanut ennen tekoa hätänumeroon ja vannonut uskollisuutta äärijärjestö Isisille.

Lisäksi FBI oli tutkinut miehen toimia jo muutama vuosi sitten hänen yhteyksistään yhdysvaltalaiseen itsemurhapommittajaan.

Viranomaisten arvioiden mukaan Mateen osti laillisesti viikko tai kaksi sitten Glock-pistoolin ja pitkäpiippuisen aseen, kertoo CNN.

Teko täysi yllätys läheisille

Pulse-yökerhoon iskenyt Mateen oli aseistautunut rynnäkkökiväärillä ja käsiaseella. Hän vaihtoi ensin laukauksia klubin ovella seisoneen vartijan kanssa ja onnistui tunkeutumaan sen jälkeen sisälle.

Yökerhossa juhlimassa ollut Christopher Hansen kuvaili CNN:lle tapahtumaa.

– Istuin baarissa juomassa, kun näin miten ihmisiä alkoi kaatua alas. Kuulin laukauksia, jotka vain jatkuivat ja jatkuivat.

Mies otti klubilla panttivankeja, minkä jälkeen poliisi teki iskun klubille ja surmasi hyökkääjän.

Miehen läheiset olivat järkyttyneitä teosta. Uutiskanava NBC:n haastatteleman ampujan isän mukaan miehen teko oli täysi shokki.

– Olemme yhtä järkyttyneitä kuin koko muu maa, hän sanoi.

Isän mukaan pojan teolla ei ole mitään tekemistä uskonnon kanssa. Isän mukaan teon taustalla voisi olla pojan homofobia.

– Hän näki miespariskunnan suutelevan muutama kuukausi sitten Miamissa ja suuttui siitä hirveästi, isä kertoi.

Miehen entinen vaimo kertoi taas Washington Postille, että mies oli henkisesti epävakaa ja väkivaltainen.

– Hän saattoi tulla kotiin ja alkaa lyödä minua, koska en ollut pessyt pyykkiä valmiiksi, nainen sanoi. 

Isku voi vahvistaa Trumpin asemia

Ulkopoliittisen instituutin ohjelmajohtaja Mika Aaltola arvioi, että ampumisella saattaa olla huomattavia poliittisia seurauksia Yhdysvalloissa.

Aaltolan mukaan joukkoampuminen kiristää jo valmiiksi jännittyneitä tunnelmia presidentinvaalitaistossa. Etenkin se heijastuu suhtautumisessa vähemmistöihin.

– Esimerkiksi (republikaanien tuleva presidenttiehdokas) Donald Trump on väläyttänyt maahantulon kiristämistä muutama kuukausi sitten Kalifornian iskujen kohdalla, Aaltola sanoo.

Yhdysvaltain presidentinvaalikamppailu on täydessä käynnissä. Aaltolan mukaan mikä tahansa pienempikin terrori-isku vaikuttaa siihen, mitä ehdokkaat puhuvat ja kokevatko kansalaiset ehdokkaitten olevan huolissaan oikeista asioista.

Nyt tapahtunut ampuminen tukee konservatiivista ja populistista ajattelua, jonka mukaan vastaavien iskujen välitön estäminen vaatisi radikaaleja lakimuutoksia ja ihmisten Yhdysvaltoihin tulon estämistä.

Onko oletettavissa, että joukkoampuminen hyödyttää Trumpia?

– Sanotaan, että ei tästä asiasta missään tapauksessa hänelle ole haittaakaan. Hän on nostanut kannatustaan esimerkiksi Pariisin iskujen ja Kalifornian iskun jälkeen.   

MTV Uutisten kirjeenvaihtaja raportoi Orlandosta 2:00

Ampuja vannoi uskollisuuttaan ISISille 2:51

Lue myös:

    Uusimmat