Orlandon ampujan homoudesta ei näyttöä – FBI kuulustellut väitettyä ex-rakastajaa

Rikostutkijat eivät ole löytäneet näyttöä siitä, että Floridan Orlandossa homoklubille hyökännyt Omar Mateen olisi homoseksuaali, kertoo uutissivusto BuzzFeed.

Moni on kertonut ampujasta tietoja, jotka ovat viitanneet homoseksuaalisuuteen. Useat silminnäkijät ja iskusta selvinneet ovat kertoneet nähneensä ampujan aiemmin useita kertoja Pulse-klubilla, jonne hän hyökkäsi.

Lisäksi moni on maininnut ampujan tulleen vastaan homoille suunnatussa deittisovelluksessa Grindrissä.

Julkisuudessa on puhunut myös mies, joka väittää olleensa ampujan rakastaja kahden kuukauden ajan. Mies antoi haastattelun espanjankieliselle Noticias Univisionille. Haastattelussa hän esiintyi kasvot peitettynä ja ääni muutettuna. Hänen nimekseen kerrotaan Miguel. 

"Harrasti kolmen kimppaa"

Miguel kertoo haastattelussa, että FBI on kuulustellut häntä ja että hän on antanut tietoja siitä, milloin ja missä hän tapasi ampujaa.

Tutkijat eivät pidä miehen kertomusta uskottavana, kerrotaan lainvalvojaviranomaislähteistä Los Angeles Timesille. Myöskään Noticias Univision ei pystynyt vahvistamaan kertomusta ulkopuolisesta lähteestä, mutta FBI vahvisti kuulustelleensa kyseistä miestä.

Miguelin mukaan Mateen tunsi vetoa latinoihin, mutta vihasi puertoricolaisia. Syynä on Miguelin mukaan se, että Omar Mateen oli harrastanut suojaamatonta kolmen kimppaa Pulsessa tapaamiensa puertoricolaisten miesten kanssa. Yhdellä heistä oli Miguelin mukaan HIV.

Haudattiin islamistisin menoin

Mateen vannoi juuri ennen iskuaan uskollisuutta äärijärjestö Isisille, mutta tutkijat eivät ole löytäneet viitteitä siitä, että iskua olisi ohjannut ulkomainen terroristiryhmä.

Ampujan isä on kertonut floridalaiselle WPBF 25:lle, että hänen poikansa haudattiin tällä viikolla floridalaiselle hautausmaalle. Isän mukaan pojalle järjestettiin islamilaiset hautajaiset 24 tunnin kuluessa siitä, kun viranomaiset luovuttivat hänen ruumiinsa.

Isä ei ole kertonut, osallistuiko hän itse hautajaisiin.

Orlandon ampuja dokumentissa: Kaikki välittävät vain rahasta 0:44

Lue myös:

    Uusimmat