Libanonin mukaan hotellilla yöpyi 18 toimittajaa. Israel jatkoi myös Beirutin eteläisten lähiöiden pommittamista.
Libanonin mukaan ainakin kolme toimittajaa on kuollut Israelin asevoimien iskussa Libanonin eteläosassa Hasbayan kaupungissa. Hotellilla yöpyi iskun aikaan Libanonin mukaan 18 toimittajaa eri medioista.

Aiemmin iskusta kertoi myös uutiskanava al-Jazeera.
Hasbaya sijaitsee lähellä Libanonin ja Syyrian rajaa.
Libanonin tiedotusministeri Ziad Makaryn mukaan Israel olisi seurannut toimittajien liikkeitä ja odottanut yöaikaa surmatakseen kolme toimittajaa, kun nämä nukkuivat hotellissaan Etelä-Libanonissa. Makaryn mukaan kyseessä olisi ollut suunniteltu salamurha.
– Tämä on salamurha, joka (tehtiin toimittajien) seuraamisen ja etukäteen toteutetun suunnittelun jälkeen, kun paikalla oli 18 toimittajaa seitsemästä eri mediasta. Tämä on sotarikos, Makary sanoi.


