Yhdysvalloissa sopu budjetista – liittovaltion sulku uhkaa yhä

Yhdysvaltalaispäättäjät ovat päässeet sopuun liittovaltion rahoituksesta tilivuodelle 2024, mutta liittovaltion sulku uhkaa yhä.

Edustajainhuoneen republikaaninen puhemies Mike Johnson ja demokraattijohtajat ilmoittivat viikkoja kestäneiden neuvottelujen jälkeen sopimuksesta noin 1,6 biljoonan dollarin menorajaksi.

Sopimus perustuu edustajainhuoneen entisen puhemiehen Kevin McCarthyn ja Valkoisen talon viime vuonna hahmottelemaan malliin. Tiettävästi puolustusministeriö Pentagonin rahoitusta on sopimuksessa kasvatettu noin 886,3 miljardiin dollariin. Muuhun kuin puolustukseen käytettävää rahoitusta on korvamerkitty noin 772,7 miljardia dollaria.

Presidentti Joe Biden totesi, että löytynyt sopu tuo maan lähemmäs liittovaltion sulun estämistä.

Päättäjien tulee sopia tarkemmista yksityiskohdista ja saada lakipaketti hyväksyttyä tammikuun 19. päivään mennessä, jotta liittovaltion sulku voidaan välttää.

Jos hallinnon sulkua ei onnistuttaisi välttämään, se keskeyttäisi lähes kaikki liittovaltion toiminnot ja lomauttaisi liittovaltion työntekijät. Vain välttämättömiksi määritellyt toiminnot jatkuisivat. Edellisen kerran hallinto suljettiin vuonna 2019. Usein sulku on vältetty viime hetkellä.

 

Lue myös:

    Uusimmat