Videot näyttävät, miten kymmenet tornadot pyyhkivät Yhdysvaltojen läpi – ainakin 21 kuollut: "Tuhot katkaisivat kaupungin kahtia"

Näin kymmenet tornadot aiheuttivat tuhoa Yhdysvalloissa 2:02
Videot näyttävät, miten kymmenet tornadot pyyhkivät Yhdysvaltojen läpi

Ainakin 21 ihmistä on kuollut Yhdysvalloissa myrskyjen ja kymmenien tornadojen iskettyä eilen Keskilännen ja etelän osavaltioihin.

Eilisen päivän aikana tehtiin uutiskanava CNN:n mukaan useita kymmeniä tornadohavaintoja seitsemässä eri osavaltiossa.

Tennesseen McNairyn piirikunnan viranomaiset kertoivat tänään myrskyjen johtaneen ainakin seitsemän ihmisen kuolemaan, kertoo CNN.

Ainakin viisi ihmistä kuoli Arkansasin osavaltiossa. Neljä kuolonuhreista raportoitiin Wynnen pikkukaupungissa ja yksi osavaltion pääkaupungissa Little Rockissa.

Arkansasin kuvernööri Sarah Huckabee Sanders kertoo Twitter-tilillään osavaltion kansalliskaartin avustavan viranomaisia ympäri osavaltiota. Sanders julisti osavaltioon myös hätätilan myrskysäiden vuoksi.

Wynnen pormestari Jennifer Hobbs kuvailee CNN:lle, että kaupungin kärsimät tuhot katkaisivat sen käytännössä kahtia itä-länsisuunnassa.

Ainakin 50 ihmistä joutui sairaalahoitoon tornadon iskettyä Pulaskin piirikuntaan, jossa Little Rock sijaitsee. Kaupungin pormestari Frank Scottin mukaan vaikutukset olivat tuhoisia.

– Kirjamellisesti minuuteissa se kulki läpi Little Rockin kaupungin läntisten osien. Se ilmestyi kuin tyhjästä, Scott sanoi CNN:lle.

CNN:n mukaan Indianassa kuolleita on raportoitu ainakin kolme ja Alabamassa ainakin yksi.

Keikkapaikan katto romahti kesken esityksen

Illinoisissa yksi ihminen kuoli ja useita kymmeniä loukkaantui keikkapaikan katon romahdettua kesken esityksen.

Illinoisin hätätilaviraston johtaja kertoi myöhemmin myös kolmesta muusta osavaltiossa kuolleesta Crawfordin piirikunnassa, kertoo New York Times.

Mississippin hätätilavirasto kertoi Twitter-tilillään ainakin yhden ihmisen kuolleen perjantain myrskyjen seurauksena Pontotocin piirikunnassa.

Tornadoista on raportoitu ainakin myös Iowan ja Wisconsinin osavaltioissa.

Myöhään eilen illalla noin 300  000 ihmistä oli myrskyjen vuoksi ilman sähköjä.

Tornadot ovat yleisiä Yhdysvaltain etelä- ja keskiosissa.

Vain noin viikko sitten Mississippin osavaltioissa riehuneissa myrskyissä kuoli 25 ihmistä.

Yhdysvaltain presidentti Joe Biden vieraili eilen Mississippin Rolling Forkin kaupungissa, missä myrskytuhot olivat huomattavia ja 13 ihmistä kuoli myrskyn seurauksena.

Juttua päivitetty 1.4.2023 klo 23.24 uhrien lukumäärällä ja tarkentuneilla tiedoilla.

Lue myös:

    Uusimmat