Yhdysvalloissa inflaatio hidastui aavistuksen verran huhtikuussa

Ekonomisti vääntää rautalangasta, miksi korkojen nousu iskee poikkeuksellisen lujaa juuri suomalaisiin 1:59
Ekonomisti vääntää rautalangasta, miksi korkojen nousu iskee poikkeuksellisen lujaa juuri suomalaisiin

Inflaatio perustuu nyt lähes täysin palveluiden hintojen nousuun, sanoo OP-ryhmän seniorimarkkinaekonomisti.

Yhdysvalloissa inflaatio hidastui huhtikuussa aavistuksen verran. Maan työministeriö kertoo, että kuluttajahinnat nousivat 4,9 prosenttia vuoden takaisesta, kun maaliskuussa vastaava nousu oli viisi prosenttia.

Maaliskuun tavoin ruuan ja energian hinnoista puhdistettu pohjainflaatio oli huhtikuussa nopeampaa kuin kuluttajahintojen yleinen nousu. Pohjainflaatio oli huhtikuussa 5,5 prosenttia vuoden takaiseen verrattuna.

OP-ryhmän seniorimarkkinaekonomisti Jari Hännikäinen sanoo kommentissaan, että inflaatioajureissa on tapahtunut viime kuukausien aikana radikaali muutos. Energian ja tavaroiden kallistuminen on pysähtynyt ja inflaatio nojaa nyt lähes täysin palveluiden hintojen nousuun.

Hännikäisen mukaan kova palveluinflaatio on huolestuttavaa Yhdysvaltain keskuspankin Fedin kannalta, sillä palveluinflaation hidastaminen edellyttää käytännössä talouden ja työmarkkinoiden jäähtymistä.

–  Odotamme Yhdysvaltojen inflaation hidastuvan selvästi loppuvuoden aikana talouden hyytyessä. Heikkenevässä taloustilanteessa hinnankorotuksia on aiempaa vaikeampaa viedä kuluttajahintoihin ja tuoreet yrityskyselyt viitoittavat yhä harvempien yritysten suunnittelevan hintojen nostoa, Hännikäinen kirjoittaa.

OP-ryhmä ennakoi koronnostojen päättyneen toistaiseksi

Ekonomistien konsensus ennustaa Yhdysvaltojen inflaation hidastuvan 3,2 prosenttiin vuoden loppuun mennessä, mutta pysyvän koko ensi vuoden ajan yli kahdessa prosentissa.

–  Näemme nyt julkaistujen inflaatiolukujen antavan oikeutusta Fedin viime viikolla tekemälle koronnostolle ja kireällä rahapolitiikkalinjalla jatkamiselle, Hännikäinen kirjoittaa.

OP-ryhmä ennakoi, että Fedin koronnostot ovat toistaiseksi päättyneet. Se pitää kuitenkin loppuvuoden koronlaskuodotuksia ylilyöntinä.

Lue myös:

    Uusimmat