Yhdysvallat sanoo tappaneensa yhden Isisin merkittävistä johtajista

Yhdysvaltojen puolustusministeriön Pentagonin mukaan yksi äärijärjestö Isisin johtajista on kuollut ilmaiskuissa Irakin länsiosassa.

Pentagonin edustaja kertoi maanantaina, että Yhdysvaltojen johtama liittouma teki perjantaina iskun, jossa Isis-johtaja sai surmansa.

Pentagonin mukaan kuollut johtaja oli merkittävässä asemassa äärijärjestön sisällä. Surmattu johtaja oli muun muassa esiintynyt äärijärjestön teloitusvideoilla. Hänen kerrotaan myös olleen entinen al-Qaidan jäsen. Yhdysvallat on viime aikoina suunnannut iskujaan äärijärjestön johtajia kohti Irakissa ja Syyriassa.

Maanantaina Venäjän ulkoministeriö myös ilmoitti, että Venäjä ja Yhdysvallat ovat sopineet pyrkivänsä entistä sinnikkäämmin edistämään poliittista ratkaisun saavuttamista Syyrian sisällissodassa.

Lue myös:

    Uusimmat