Yhdysvallat rankaisee korkea-arvoisia kiinalaisviranomaisia uiguureihin kohdistuneista ihmisoikeusloukkauksista

Kiinassa hyväksyttiin Hongkongin turvallisuuslaki 1:49
Katso video: Kiinassa hyväksyttiin Hongkongin turvallisuuslaki.

Yhdysvallat ilmoitti torstaina sanktioista kiinalaisviranomaisille, joiden epäillään olevan vastuussa muun muassa uiguureihin kohdistuvista ihmisoikeusloukkauksista, kertoo muun muassa Britannian yleisradioyhtiö BBC.

BBC:n mukaan yksi viranomaisista on kommunistisen puolueen johtohahmo uiguurien asuttaman Xinjiangin autonomisella alueella.

Uutiskanava CNN kertoo, että kolmelle viranomaiselle ja heidän perheilleen asetetaan viisumirajoituksia. BBC:n mukaan osa sanktioista on myös taloudellisia.

Kiinan on kerrottu vieneen yli miljoona uiguuria vankileirimäisiin olosuhteisiin Xinjiangin alueella. Kiina on toistuvasti väittänyt, että leirit ovat uudelleenkoulutusta varten.

Yhdysvaltain ulkoministeriön lausunnossa kuvaillaan, että vangittuja uiguuri-muslimeja ja alueen muita vähemmistöjä muun muassa kidutetaan ja käytetään seksuaalisesti hyväksi.

Lue myös:

    Uusimmat