Yhdysvallat ja Kiina aloittavat neuvottelut kauppasuhteistaan – delegaatio matkalla kokouspaikalle

Kiinan talousnäkymät huolettavat 1:53
Katso video: Kiinan talousnäkymät huolettavat

Yhdysvaltojen ja Kiinan on määrä aloittaa tänään neuvottelut maiden välisistä kauppasuhteista Pekingissä. Uutiskanava CNN:n mukaan neuvottelujen on kerrottu kestävän kaksi päivää.

Uutistoimisto AFP:n mukaan Pekingiin matkustanut Yhdysvaltain delegaatio on lähtenyt hotelliltaan neuvottelupaikalle kommentoimatta tilannetta toimittajille.

Maiden edustajat neuvottelevat kauppasuhteista nyt ensimmäistä kertaa kasvotusten sen jälkeen, kun Yhdysvaltain presidentti Donald Trump ja Kiinan presidentti Xi Jinping sopivat aselevosta maiden välisessä kauppasodassa.

Välirauha kauppasodassa alkoi, kun presidentit tapasivat toisensa G20-maiden tapaamisessa joulukuun ensimmäisenä päivänä. Maat sitoutuivat siihen, etteivät ne aseta toisilleen uusia tullimaksuja 90 päivään.

Tätä ennen maat määräsivät vuorotellen toisilleen maksuja, joihin vastattiin kostotoimilla. Kierre alkoi, kun Trump asetti Kiinalle kovat tullimaksut syyttäen maata epäreilusta kauppapolitiikasta. Kiina puolestaan vastasi asettamalla Yhdysvalloille tullimaksuja. 

Lue myös:

    Uusimmat